Siirry sisältöön

Lääkkeiden saatavuusongelmat huolestuttavat – kaikki migreenipotilaat eivät välttämättä saa hoitoa

Julkaistu 05.09.2019

Lääkkeiden saatavuushäiriöt ovat olleet tänä vuonna merkittäviä. Tilanne on huolestuttava migreeniä sairastavien kannalta, sillä sopivaa korvaavaa lääkettä ei välttämättä aina löydy.

Migreenilääkkeistä Imigran- ja Sumatriptaani-lääkevalmisteiden saatavuushäiriöt ovat olleet suuria. Erityisesti Sumatriptaani-lääkevalmisteessa on usein saatavuusongelmia, koska se on suosituimpia migreenilääkkeitä. Saatavuusongelmia on ollut näiden lisäksi myös muissa migreenilääkkeissä.

Saatavuusongelma on näkynyt Sumatriptaanin hinnan nousuna tänä vuonna: Apteekkariliiton mukaan etenkin 50 milligramman vahvuisen lääkkeen hinta on noussut kevään aikana merkittävästi. Apteekkien mukaan asiakkaat ovat huomauttaneet hintojen noususta. Hinnat ovat aiheuttaneet keskustelua myös sosiaalisen median migreeniyhteisöissä, esimerkiksi Migreeniyhdistyksen Facebook-verkkovertaisryhmissä.

– Ihmiset ovat todella huolissaan lääkkeiden saatavuusongelmista. Asiasta on tullut palautetta ja kyselyjä meille Suomen Migreeniyhdistykseen, sanoo toiminnanjohtaja Sirpa Hietaranta.

Itä-Suomen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan suomalaisista apteekeista 80 % kohtaa lääkkeiden saatavuusongelmia päivittäin tai lähes päivittäin. Saatavuusongelmat ovat viime vuosina lisääntyneet merkittävästi. Vuonna 2012 Fimea sai 56 ilmoitusta saatavuushäiriöstä. Tänä vuonna ilmoituksia oli jo kesään mennessä tullut noin 900.

Migreenilääkkeiden lisäksi vaikeuksia on ollut esimerkiksi verenpaine-, allergia- ja syöpälääkkeiden saatavuudessa. Myös tällä on vaikutusta migreeniä sairastaviin, sillä esimerkiksi verenpaine-, epilepsia- ja mielialalääkkeitä voidaan käyttää migreenin estolääkityksessä.

Migreenipotilaita kehotetaan hakeutumaan lääkäriin hyvissä ajoin ja pyytämään vaihtoehtoista lääkettä tilalle. Kuitenkin tämä on aiheuttaa haasteita, sillä sopivaa vaihtoehtoista lääkitystä voi olla hankalaa löytää.

– Migreeni on aikuisiän yleisin neurologinen sairaus, jota sairastaa yli 700 000 suomalaista. Lääkkeiden saatavuusongelmat ovat hyvin vakava ongelma, ja oikea lääkitys on monelle keino saada apua migreeniin, Hietaranta kertoo ja jatkaa:

– Tilanne on lähes katastrofaalinen. Kaikki migreenipotilaat eivät saa hoitoa migreeniin saatavuusongelmien vuoksi, koska kaikille ei löydy sopivaa korvaavaa lääkettä.

Saatavuusongelmat tulee saada ratkaistua potilaiden hyvinvoinnin takaamiseksi. Migreeniyhdistys on muiden potilasjärjestöjen ja SOSTEn kanssa mukana edistämässä asiaa.