Siirry sisältöön

Paikalliset vertaisryhmät

Migreeniä ja vaikeita päänsärkysairauksia sairastaville on tarjolla kasvokkain tapahtuvaa vertaistukea eri puolilla Suomea toimivissa paikallisissa vertaisryhmissä.

Neljä naista ja yksi mies istuvat sohvalla ja keskustelevat keskenään.

Migreeniyhdistyksen vertaisryhmät on tarkoitettu migreeniä ja päänsärkysairauksia sairastavia sekä heidän läheisiään varten. Ryhmät kokoontuvat n. kerran kuussa, 1-2h kerrallaan. Mukaan voit tulla aina silloin kun sinulle sopii ja käydä niin usein kun pääset. Ryhmiin ei ole ennakkoilmoittautumisia, mikäli ryhmäkuvauksessa ei niin erikseen mainita. Tarkasta oman paikkakuntasi kokoontumisajat ja muut tiedot tapahtumakalenteristamme.

Vertaisryhmien lähtökohtana on osallistujien välinen vertaiskeskustelu ja ryhmissä jaetaan arkisia hetkiä, tuntemuksia, vinkkejä sekä sattumuksia. Yleensä keskustelua käydään vapaasti niistä asioista, jotka sillä hetkellä mietityttävät osallistujia. Keskusteluihin voi osallistua ja omaa tilannettaan voi avata juuri siinä määrin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Tapaamiskerroilla voi ryhmän toiveiden mukaisesti olla suunniteltuna myös erilaisia keskusteluteemoja, vierailijoita ja aktiviteetteja (esim. pitää rentoutuskerta, käydä kävelyllä tai vaikkapa rentouttaa aivoja maalaamalla).

Ryhmien kokoontumisen mahdollistavat Migreeniyhdistyksen koulutetut vapaaehtoiset, eli vertaisohjaajat. Vertaisohjaaja on henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta samoista asioista kuin ryhmän jäsenilläkin. Koska ryhmätoiminta perustuu kokemuspohjaiseen vertaiskeskusteluun, se ei näin ollen vastaa virallista hoitoa tai terapiaa. Myös vertaisohjaaja toimii vertaisena, ei hoitoalan ammattilaisena. 

Vertaisryhmään osallistuminen on maksutonta eikä edellytä Migreeniyhdistyksen jäsenyyttä. Ryhmätoiminta sopii sinulle mikäli olet kiinnostunut hyvästä keskustelusta luottamuksellisessa, ymmärtävässä ja rennossa ilmapiirissä juuri omalla paikkakunnallasi. 

Paikalliset vertaisryhmät

Vertaisryhmien tarkemmat tiedot löydät Paikallinen toiminta -kalenterista paikkakunnan nimellä hakemalla.

Keväällä 2024 toimintaa on seuraavilla paikkakunnilla:
(Huom! Toimintakalenteria päivitetään tammikuun aikana ryhmien aikataulujen varmistuessa)

Huomioithan nämä ryhmään tullessasi

  • Migreeni on yksilöllinen sairaus ja jokaisen kokemukset ja oireet ovat yksilöllisiä. Kenenkään sairautta ei saa väheksyä.
  • Myös migreenin hoitokeinot ovat yksilöllisiä. Mikä toimii yhdellä, ei toimi välttämättä toisella. Lääkityksiin ja hoitoihin vaikuttavat myös esimerkiksi muut sairaudet. Yksilölliset hoitoa koskevat asiat selvitetään oman hoitotahon kanssa.
  • Keskustelu voi olla yksityistä ja arkaluontoista. Vertaisryhmätoiminta perustuu luottamuksellisuuteen, eikä ryhmässä keskusteltua jaeta ryhmän ulkopuolelle.
  • Jokainen ryhmän jäsen on vastuussa siitä, että keskustelua käydään hyvässä hengessä toisten mielipiteitä kunnioittaen.
  • Ryhmätoiminta perustuu ryhmäläisten kokemuspohjaiseen vertaiskeskusteluun, eikä näin ollen vastaa virallista hoitoa tai terapiaa.
  • Tulethan tuoksutta.

Tule vertaisryhmätoiminnan ohjaajaksi! 

Mikäli omalla paikkakunnallasi ei ole vielä vertaisryhmää ja haluaisit mahdollistaa vertaistuellisen tapaamisen kasvokkain myös siellä, tutustu aiheeseen lisää nettisivujemme Tule vapaaehtoiseksi-osiosta(avautuu uuteen ikkunaan)