MIGREENI

Migreeni on kohtauksellinen, osittain geenien säätelemä aikuisiän yleisin neurologinen sairaus, jonka kaikkia mekanismeja ei vielä tunneta. Koska geenien periytyminen on täysin yksilöllistä, voi migreenin ilmenemismuoto olla saman perheenkin sisällä täysin erilainen.

Maaailman terveysjärjestö WHO arvioi, että vuositasolla Euroopassa ja Amerikassa 6–8 % miehistä ja 15–18 % naisista sairastaa diagnosoitua migreeniä. Migreenin suurempi esiintyminen naisilla johtuu siitä, että naisten hormonikierto on yksi tavallisimpia migreeniä laukaisevia tekijöitä. WHO:n tietojen mukaan migreeni on yleisempi kuin tavalliset sairaudet, kuten diabetes ja astma.

Migreenikohtaus

Kaikkia migreenikohtausta aiheuttavia aivotapahtumia ei vielä tunneta. Migreenikohtaus alkaa kuitenkin sähkökemiallisella muutoksella aivorungossa, kun jokin kohtauksen laukaisija, esimerkiksi kirkas valo tai stressi tai ajastingeeni itsessään käynnistää migreenin.

Aivorungon alueelta lähtevä kolmoishermo toimii sekä pään että kasvojen alueen tuntohermona ja verenkierron säätelijänä. Kolmoishermon vaikutus aivokalvojen valtimoiden seinämien pinnalla laukaisee migreenin. Hermopäätteet aktivoituvat ja kipuviestin välittyminen kipua aistiville aivoalueille alkaa. Samalla valtimot saattavat laajentua, joskin tämä on koko tapahtumaa ajatellen sivujuonne. Sykkivä särky on seurausta siitä, että herkistyneet kipupäätteet reagoivat valtimossa kulkevaan pulssiaaltoon.

Jos migreeniin liittyy aura, takaraivon alueella sijaitsevalta näköaivokuorelta lähtee eteenpäin leviävä sähköisen toiminnan aalto. Sen jäljiltä hermosolujen toiminta vaimenee ja verenkierto vähenee joksikin aikaa. Tämä häiriöaallon aktiivinen reuna-alue aiheuttaa ilmiön, jota sanotaan auraksi. Jos aalto ylittää näköaivokuoren, syntyy auran oireeksi näköaistimuksia, esimerkiksi sahalaita. Tuntoaivokuorelta tulee puolestaan pistelyä ja puutumista. Auran oireet muistuttavat niitä toimintoja, joita aallon ylittämä aivokuoren osa hallitsee.

Kohtauksien muoto voi vaihdella. Esimerkiksi stressi aiheuttaa toisenlaisen kohtauksen kuin kuukautiskiertoon liittyvä hormonitason vaihtelu. Migreenikohtauksen jälkeen aivorungon migreenialue palaa normaalitilaan ilman, että sinne tai muualle aivoihin olisi jäänyt mitään pysyviä merkkejä migreenistä.
 

Migreenikohtauksen alku

Kohtauksen voivat laukaista monenlaiset tekijät. Tavallisimpia ovat stressi, kuukautiskierron eri vaiheet, valot, hajut, sään vaihtelut, nälkä, alkoholi ja erilaiset ruoka-aineet. Kohtaus voidaan jakaa neljään osaan: ennakko-oireisiin, auraan, särkyvaiheeseen ja siihen liittyviin ilmiöihin sekä jälkioireisiin.

Ennakko-oireet

Ennakko-oireita voivat olla mielialan vaihtelut, kognitiiviset muutokset, kuten ajattelun, tarkkaavuuden, sanojen löytämisen ja muistiin palauttamisen vaikeudet sekä makean himo, väsyminen tai haukottelu. Nämä oireet ilmestyvät jopa vuorokautta ennen kivun alkamista. Omat ennakko-oireet on hyvä oppia tunnistamaan ja siten ennakoimaan kohtauksen tuloa ja valmistautumaan oikea-aikaiseen hoitoon.

Aura

Auraa on vain 10–15 %:lla migreeniä sairastavista. Tavallisimpia ovat näköön liittyvät aurat, esimerkiksi sahalaidat, kirkkaat valot, näkökenttäpuutokset tai näköhavaintojen koon vääristymät. Auroja voivat olla myös muun muassa puutumiset, voimattomuuden tunne raajoissa, puhehäiriöt, väsyminen tai jopa toispuoleinen ohimenevä halvaus. Aura ennakoi migreenikipua ja normaalisti se kestää enintään tunnin. Kipu voi alkaa myös auran aikana.

Kipu ja sen liitännäiset

Pään migreenikipu on tavallisesti jyskyttävää, kohtalaista tai kovaa. Migreenikipu voi alkaa myös lihassärkynä niskasta tai suoraan toiselta puolelta päätä. Niskan lihassärky ei ole migreenin aiheuttaja, vaan osa migreenikohtausta.

Särkyvaihe voi kestää neljästä tunnista kolmeen vuorokauteen. Hoitamattomassa tai huonosti hoitoon reagoivassa kohtauksessa migreenikipu jakautuu kahteen vaiheeseen: Alussa kipu on kova ja sitä esiintyy ponnistuksessa, esimerkiksi portaita noustessa. Tämä johtuu kolmoishermon herkistymisestä (perifeerinen sensitaatio). Myöhemmin herkistyvät keskushermoston kipuradat (sentraalinen sensitaatio). Tämän voi tunnistaa niin sanotusta allodyniasta, jossa jollakin alueella, esimerkiksi päänahassa normaali kosketus muuttuu kipuaistimukseksi.

Kipuun liittyy usein autonomisen hermoston eli tahdosta riippumattoman hermoston oireita, kuten pahoinvointia tai oksentamista, suoliston toiminnan lamaantumista, hikoilua, palelua ja verenpaineen ja pulssin muutoksia sekä harvinaisena ilmiönä silmien tai kasvojen punoitusta ja hikoilua tai kivun puoleisen sieraimen tukkoon menemistä. Kohtaus lamaannuttaa normaalin toiminnan, kuten työnteon tai liikunnan.

Migreeniin liittyy yleensä valo-, haju- tai kuuloherkkyys, jolloin tavallinen ärsyke koetaan tavallista voimakkaampana. Valo- ja ääniherkkyys kuuluvatkin migreenin diagnostisiin kriteereihin. Näiden lisäksi voi esiintyä pahoinvointia tai oksentelua, jotka jo yksinään riittävät täyttämään migreenin liitännäisoireiden kriteerit.

my-site-migreeni-oirejatkumo

Jälkioireet

Kipua seuraa jälkioireiden vaihe. Tavallisia jälkioireita ovat jälleen mielialan vaihtelut, alakuloisuus, ylienergisyys tai väsymys ja kognitiiviset muutokset. Pää voi tuntua aralta ja niska jäykältä. Kokonaisuudessaan migreenikohtaus ennakko-oireiden alusta jälkioireiden loppuun voi kestää 5–6 vuorokautta. Migreenidiagnoosi voidaan antaa, jos aurattomia kohtauksia on ollut viisi tai aurallisia kaksi.

Takaisin ylös