Vuosi päättyy kepeissä ilon tunnelmissa

Sirpa Hietaranta
Toiminnanjohtaja
sirpa.hietaranta@migreeni.org

Jos satuitte syyskuussa näkemään huolestuneen näköisen järjestöjohtajan, joka sulki työpaikkansa oven monena iltana hyvin myöhään ja kulki raskain askelin epävarmuuden paino harteillaan, se olin minä.

Migreeni rankattiin tänä vuonna ykköseksi työikäisten työkykyä alentavana sairautena. Yhdistyksen työlle migreenin kanssa elävien elämän parantamiseksi on suuri tarve. Resursseja sen tekemiseen kovin vähän.

Syksyllä järjestöissä puurretaan arkityön ohessa rahoitushakemusten parissa. Migreeniyhdistyksen hakemuksia laatiessa epävarmuus ja huoli kumpuilivat siitä, että vaikka itse tiedän, miten tarpeellista työmme on, osaanko sanoittaa ja avata sen hakemukseen.

Johtaminen on välillä yksinäistä puuhaa. Pitää jaksaa ohjata muiden katsetta horisonttiin ja luoda toivoa, vaikka omaa mieltä painaisi vastuu ja huoli tulevaisuudesta. Tässä auttaa kovasti, jos sattuu olemaan upeat tukijoukot takana, kuten minulla. Yksin ei tarvinnut tätäkään vastuuta kantaa, vaan apua löytyi läheltä. Yhdistyksemme voimavarana ovat ihan mahtava puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, luottokaksikkoni kaikessa.

Joulukuussa STEA-rahoitteisissa järjestöissä ollaan jännän äärellä. Vuoden työ punnitaan, kun avustusehdotukset tulevat.

Kaikkein kuluttavinta on hanketyö. Tässä sympatiani ovat erityisesti pienten järjestöjen puolella. Hyvää hankehakemusta ei laadita muutamassa tunnissa. Kun siihen panostettu resurssi ei voi olla pois perustyöstä, tiedän kokemuksesta, että hakemukset tehdään pienissä yhdistyksissä usein johtajien ilta- ja yötöinä työpäivän päälle.

Tunnen suurta myötätuntoa heitä kohtaan, joiden hanke ei tällä kerralla mennyt läpi. Vaatii sinnikkyyttä pettymyksen käsittelyn jälkeen yrittää uudelleen.

Migreeniyhdistykseen saapui riemullisia uutisia. Avustukseemme ehdotettu korotus mahdollistaa kipeästi kaivatun lisäresurssin. Sen lisäksi hankehakemuksemme meni läpi. Tämäkin on huikean hieno asia ja tarkoittaa sitä, että voimme lähteä kehittämään yhdistyksen vapaaehtoistoimintaa aivan uudelle tasolle.

Näin hyviä uutisia emme uskaltaneet odottaa ja toimistolla vuodatettiinkin ilon kyyneliä viestin saapuessa. Voittajia ovat migreenin kanssa elävät. Saimme mahdollisuuden tehdä enemmän kohderyhmän elämän parantamiseksi. Tästä koen suurta kiitollisuutta.

Yhdistyksen kasvaessa lisääntyy myös vastuu. Työtä on edessä vielä enemmän kuin ennen, mutta sitä ei lujaa tekoa oleva tiimimme ole pelännyt tähänkään asti. Työmme on välillä kuluttavaa ja jopa raskasta, mutta yhtenäkään päivänä ei tarvitse pohtia sitä, onko se merkityksellistä. Meitä tarvitaan, välttämättä. Maailma muuttuu askel kerrallaan paremmaksi migreenin kanssa eläville, koska me olemme olemassa.

Jos satuitte joulukuussa näkemään onnellisen näköisen järjestöjohtajan, joka leijaili ulos työpaikkansa ovesta kevyin ilon siivin jalat maan pinnan yläpuolella, se olin minä.

Yhdistyksen vuosi päättyy kepeissä ilon tunnelmissa. Pian kääritään hihat ja ryhdytään hommiin.

Mutta ei ihan vielä. Nyt on aika pysähtyä nauttimaan työn tuloksista ja menestyksestä. Sanoa ääneen, että nyt onnistuttiin. Tehty työ kannatti. Antaa ilon kuplia kunnolla.

Tällaisen ilon jakamisessa sanat ovat aika laimeita. Siksi sanonkin vain yksinkertaisesti sen tärkeimmän: kiitos. Kiitos jokaiselle mukana olleelle tästä vuodesta! Matka jatkuu yhdessä ja toisia tukien.