Tätä ke­vään valoa en osaa varoa

Mikko Vii­na­mä­ki

Kat­se­len ik­ku­nas­ta­ni pe­rus­teel­lis­ta re­mont­tia lä­pi­käy­vää Hä­meen­tie­tä. Vii­kon­lo­pun ja ko­ro­na­vi­ruk­sen ai­heut­ta­man poik­keus­ti­lan vuok­si työ­maal­la on en­sim­mäis­tä ker­taa hil­jais­ta mo­neen kuu­kau­teen. Rai­vo­kas jys­ky­tys on het­kek­si vai­men­tu­nut. Yhden il­ta­päi­vän mit­tai­nen ta­ka­tal­vi on tuo­nut Hel­sin­kiin vih­doin pie­nen ker­rok­sen lunta. Maa­lis­kuun kir­kas valo häi­kii vas­ta­pes­tyn ik­ku­nan läpi ja huo­maan jys­ky­tyk­sen al­ka­van nyt pääni si­säl­lä. Ku­rot­te­len sär­ky­lääk­keet lää­ke­laa­ti­kos­ta. Har­mit­taa. Tä­nään olisi pal­jon töitä. Tätä ke­vään valoa en osaa varoa, vaik­ka ehkä pi­täi­si. Hä­mä­rä tai­taa sopia pa­rem­min migree­ni­kol­le, vaik­ka en sitä mil­lään ha­luai­si myön­tää. Va­loi­sa kevät onkin mo­nil­le migree­nis­tä kär­si­vil­le tu­tuil­le­ni vai­ke­aa aikaa. On­nek­si au­rin­ko­la­sit si­sä­ti­lois­sa pait­si hel­pot­ta­vat oloa, tuo­vat eh­dot­to­man coo­lin vii­me­si­lauk­sen ko­ti­tyy­liin.

Opis­ke­len yli­opis­tos­sa yleis­tä kir­jal­li­suus­tie­det­tä ja töitä pi­täi­si nyt saada teh­tyä pal­jon. Opis­ke­le­mis­ta var­jos­taa kui­ten­kin koko ajan pelko vai­keis­ta ki­pu­koh­tauk­sis­ta ja uusien lääk­kei­den vai­ku­tuk­sen haih­tu­mi­ses­ta. En edes tiedä, onko jäl­kim­mäi­nen mah­dol­lis­ta, mutta jo ker­ran opin­nois­ta kroo­ni­sen kivun vuok­si pu­don­nee­na pelko tun­tuu pe­rus­tel­lul­ta. Sai­ras­tan kroo­nis­ta migree­niä, jonka voit­ta­mi­sek­si on ko­keil­tu lo­put­to­mal­ta tun­tu­va määrä eri­lai­sia hoi­to­ja. Li­säk­si kär­sin, on­nek­si har­voin, Hor­to­nin neu­ral­gias­ta, jonka oi­rei­siin saan pa­him­mis­sa koh­tauk­sis­sa hap­pea päi­vys­tyk­ses­sä.

Sai­ras­tuin migree­niin jo lap­se­na, ja kipu on ollut vii­koit­tai­nen seu­ra­lai­nen lap­suu­des­ta­ni asti. Tei­ni­nä sain re­sep­tin en­sim­mäi­siin es­to­lääk­kei­siin ja yliopisto-​opintojeni alus­sa kipu kroo­nis­tui. Pa­him­pi­na vai­hei­na ki­pu­ja saat­toi olla kuu­kau­den jo­kai­se­na päi­vä­nä, usei­ta kuu­kausia ker­ral­la. Kroo­ni­sek­si luo­ki­tel­ta­vaa migree­niä kesti usean vuo­den 22-​vuotiaasta eteen­päin. Ti­lan­net­ta oli vai­kea hy­väk­syä. Oi­keas­taan niin on vä­lil­lä edel­leen. Ki­pusai­rauk­sien ai­heut­ta­mas­ta hen­ki­ses­tä taa­kas­ta ei ko­ke­muk­se­ni mu­kaan pu­hu­ta riit­tä­väs­ti. Voi­mat­to­muu­den tunne la­maut­ta­van kivun edes­sä on ollut it­sel­le­ni vai­keim­pia kä­si­tet­tä­viä asioi­ta. On­nek­si minua hoi­det­tiin pit­kä­jän­tei­ses­ti ja asial­li­ses­ti neu­ro­lo­gian po­likli­ni­kal­la, vaik­ka vä­lil­lä her­moa ki­ris­ti­kin. Yh­tei­ses­ti kai­kil­le lä­hei­sil­le­ni ja tur­hau­tu­mis­ta­ni sie­tä­neil­le hoi­ta­jil­le ja lää­kä­reil­le: An­teek­si kai­kes­ta har­kit­se­mat­to­mas­ta mitä sa­noin, kun mi­nuun sat­tui!

Pa­ra­se­ta­mo­li alkaa vai­kut­taa ja kipu vai­me­nee. Kes­kit­ty­mi­ses­tä ei nyt kui­ten­kaan enää tule mi­tään. Las­ken tent­ti­kir­jan ja vas­tus­tan kiusaus­ta se­la­ta somea. Mi­nul­le, kuten niin mo­nil­le muil­le­kin, ruu­dun tui­jot­ta­mi­nen lisää pait­si stres­siä myös ajoit­tain voi­mak­kai­ta­kin ki­pu­ja. On­nek­si lau­an­tain asia­lis­tal­la on muu­ta­kin. Täl­lai­si­na migree­nin su­men­ta­mi­na päi­vi­nä lei­von usein kak­ku­ja. Olen ni­mit­täin hu­rah­ta­nut Le meil­leur pa­tis­sier –oh­jel­maan. Seu­rauk­se­na val­mis­tan mil­loin mi­tä­kin lei­von­nai­sia. Harmi kyllä minun pitää varoa niitä – liika so­ke­ri­kin saat­taa kos­tau­tua ki­vu­li­aal­la ta­val­la. Vas­ta­pai­no­na myös met­säs­sä kul­ke­mi­nen täl­lai­se­na päi­vä­nä rau­hoit­taa. On­nek­si edes Hel­sin­gin kes­kus­tas­ta lä­him­pään met­sään ei ole ko­vin­kaan pitkä matka. Olen melko varma, että ilman tois­tu­via käyn­te­jä­ni met­säs­sä ki­pu­ja­kin olisi enem­män.

Kivun hoi­dos­sa­ni oi­ke­aa lää­ke­hoi­toa oli työ­läs­tä etsiä. Mi­nul­le ko­keil­tiin hoi­to­ja bee­ta­sal­paa­jis­ta botoxiin. Viime ke­vää­nä sain re­sep­tin ere­nu­ma­biin, joka on ollut en­sim­mäi­nen lää­ke­hoi­to, jolla on ollut mer­kit­tä­vä vai­ku­tus. Kivut ovat vä­hen­ty­neet mer­kit­tä­väs­ti alle puo­leen. Olen kä­sit­tä­nyt lääk­keen ol­leen melko te­ho­kas mui­den­kin mie­les­tä. Lääk­keen aloit­ta­mi­sen jäl­keen kiin­ni­tin en­sim­mäi­se­nä huo­mio­ta sii­hen, että mi­nul­la oli vih­doin aikaa. En­sim­mäis­tä ker­taa vuo­siin mi­nul­la oli jopa aikaa tuh­lat­ta­vak­si. Kaik­kea ei pi­tä­nyt saada ai­kaan muu­ta­mas­sa ki­vut­to­mas­sa päi­väs­sä ja sain en­sim­mäis­tä ker­taa mah­dol­li­suu­den pitää ki­vut­to­mia va­paa­päi­viä.

Nyt olen jo on­nis­tu­nees­ti täyt­tä­nyt ka­len­te­ri­ni niin, ettei tuota lup­poai­kaa enää ole. Mi­nul­la on aina ollut ta­pa­na ka­sa­ta it­sel­le­ni hiu­kan lii­kaa työtä. Se on var­mas­ti ollut yksi syyl­li­nen kivun kroo­nis­tu­mi­seen. Opis­ke­lun ohel­la työs­ken­te­len esiin­ty­jä­nä, eikä sään­nöl­li­sen vuo­ro­kausi­ryt­min yl­lä­pi­tä­mi­nen ole help­poa. Migree­nin kans­sa elä­mi­nen onkin ai­na­kin it­sel­le­ni ollut jat­ku­vaa pa­rem­pien toi­min­ta­ta­po­jen opet­te­le­mis­ta. Varo valoa ja ruu­tu­ja, syö hyvin ja sään­nöl­li­ses­ti, äläkä stres­saa! Vä­lil­lä jo­tain unoh­taa. Jos kivun hoito on kun­nos­sa, se ei ole maa­il­man­lop­pu!

Hel­sin­ki­läi­set ki­pit­tä­vät kii­rei­sen oloi­si­na Hä­meen­tie­tä. Au­rin­ko pai­nuu vas­ta­pää­tä ole­van talon taak­se. Migree­ni on tyy­ty­väi­nen, vaik­ka minä oli­sin vielä ha­lun­nut naut­tia va­los­ta. Voi­mia ke­vää­seen kai­kil­le blo­gin lu­ki­joil­le. Py­sy­kää ter­vei­nä!