Siirry sisältöön

Vaikuta

Levitä migreenitietoutta ja tue Migreeniyhdistyksen toimintaa helposti, ilman sitoutumista. Tältä sivustolta löydät pieniä tehtäviä, joiden avulla voit auttaa migreenitietouden levittämisessä omassa ympäristössäsi.

Valitse alta itsellesi sopivin tehtävä tai useampi, suorita se ja käy sen jälkeen klikkaamassa suoritettu!-nappia. Napista avatutuu lomake, jonka täyttämällä annat meille tilastotietoa tehdyistä tehtävistä. Iso kiitos osallistumisestasi.

Tilaa esitteitä jaettavaksi

Esitteitä ja niiden verkkoversioita saat tilattua TÄMÄN LINKIN KAUTTA(avautuu uuteen ikkunaan). Voit jakaa esitteitä esimerkiksi lähikirjastoon, yhteisötaloihin, terveyskeskukseen tai työpaikallesi.

Kerro Migreeniyhdistyksen toiminnasta

Kaikki migreeniä sairastavatkaan eivät tunne vielä yhdistyksen toimintaa. Monelle toiminnasta ja tiedosta voisi kuitenkin olla iso apu. Mikäli kuulet että joku läheinen tai tuttava sairastaa tai epäilee sairastavansa migreeniä, ohjaa hänet Migreeniyhdistyksen verkkosivuille tai somekanavien pariin.

Rohkaise mukaan vertaistoimintaan

Jokaisen migreeniä sairastavan tilanne on erilainen, mutta puhuminen ja kokemusten vaihtaminen tekee hyvää ihan jokaiselle. Mikäli tunnet jonkun, jolle vertaistuesta voisi olla hyötyä, rohkaise häntä mukaan. Lähtekää vaikka yhdessä paikalliseen vertaisryhmän tapaamiseen. Migreeniyhdistyksen vertaistoiminta on monipuolista ja siihen voi osallistua aina omien voimavarojen, kiinnostuksen kohteiden sekä aikataulujen mukaisesti. 

Jaa Migreeniyhdistyksen postauksia omassa somessasi

Koetko että jokin Migreeniyhdistyksen somepäivitys on erityisen puhutteleva? Jaa se myös omassa somessasi. Migreeniyhdistyksen tiedotteet ja somepäivitykset saavuttavat helposti ne ihmiset, jotka seuraavat yhdistyksen omia somekanavia ja nettisivua, mutta yksityishenkilöiden kautta viesti tavoittaa usein myös uusia ihmisiä.

Tulosta Tulethan tuoksutta -kyltti

Hajusteet aiheuttavat monelle migreenikohtauksia, päänsärkyä tai pahoinvointia. Kyltillä voit esittää toiveen, ettei tietyssä tilassa käytettäisi hajusteita.

Liity jäseneksi

Migreeniyhdistyksen jäsenenä olet konkreettisesti tukemassa tekemäämme vaikuttamistyötä. Lisäksi saat kaksi kertaa vuodessa ilmestyvän Aura-lehden, migreenin oirepäiväkirjan(avautuu uuteen ikkunaan) ja migreeni- ja päänsärkysairauspassin(avautuu uuteen ikkunaan) sekä alennuksia yhteistyökumppaneiltamme. Tutustu monipuolisiin jäsenetuihin ja liity jäseneksi!

Jaa oma kokemustarinasi

Kokemustarinat ovat aina kirjoittajansa näköisiä kertomuksia sairauden kanssa elämistä. Migreeniyhdistys julkaisee migreeniä ja päänsärkysairauksia sairastavien tai heidän läheistensä kokemustarinoita verkkosivuillaan, Aura-lehdessä ja sosiaalisen median kanavissa. Mikäli haluat kertoa oman tarinasi, jätä tiedot nappia painamalla ja olemme sinuun yhteydessä.

Jätä tiedot

    Tällä lomakkeella voit jättää meille yhteystietosi ja lisätietoja, otamme sinuun yhteyttä pikimiten.




    Jätä yhteystietosi haastattelupyyntöjä ja kampanjoita varten

    Migreeniyhdistys levittää migreenitietoutta myös mm. erilaisten kampanjoiden ja haastatteluiden kautta. Lisäksi yhdistykseltä pyydetään usein migreeniä sairastavien yhteystietopyyntöjä erilaisiin medioihin. Mikäli olet käytettävissä, jätä meille yhteystietosi ja otamme sinuun yhteyttä tarpeen vaatiessa. Yhteystietojen jättäminen ei vaadi vapaaehtoistoiminnan koulutuksen käymistä ja voit erota listoilta koska tahansa ilmoittamalla asiasta vapaaehtoistoiminnan koordinaattorille.

    Jätä tiedot

      Tällä lomakkeella voit jättää meille yhteystietosi ja lisätietoja, otamme sinuun yhteyttä pikimiten.