Tanssijan työpäivä työhyvinvoinnin näkökulmasta

Millainen on tanssijan työpäivä työhyvinvoinnin näkökulmasta? Heidi Naakka avaa asiaa kirjoituksessaan. Tässä blogisarjassa eri alojen ammattilaiset kertovat työpäivistään pohtien asiaa erityisesti työhyvinvoinnin näkökulmasta.

Heidi Naakka
tanssitaiteilija, TRE-ohjaaja

Olen Heidi Naakka ja ammatiltani tanssitaiteilija. Työskentelen tanssijana Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmässä Helsinki Dance Companyssa. Työn keskeisin sisältö on kokoillan tanssiteoksissa, mutta me tanssijat esiinnymme myös musikaaleissa ja tarvittaessa näytelmissä.

Teen jonkin verran töitä tanssin parissa myös teatterin ulkopuolella. Opetan ja ohjaan, työskentelen koreografina ja esiinnyn tanssijana. Tanssijan työni ohella toimin arjessani kehokeskeisen TRE-stressinpurkumenetelmän ohjaajana.  Ohjaan menetelmän aloitus- ja jatkokursseja sekä yksittäisiä TRE-tunteja mm. Migreeniyhdistyksellä, TRE Finlandilla, eri työyhteisöissä työhyvinvointi tarkoituksessa ja yksityisasiakkaiden parissa. Vapaa-aikanani opiskelen Oulun yliopistossa kasvatustieteitä ja suorituskyvynpsykologiaa psyykkisen valmennuksen opinnoissa.

Tanssijan työpäivä alkaa meillä Helsinki Dance Companyssa aamu kymmeneltä päivään valmistavalla treenitunnilla. Tunti on tarkoitettu kehon ja mielen herättämiseen sekä ammattitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Tanssijoiden työehtosopimuksessa päivittäinen treenitunti kuuluu tanssijan työpäivään. On todella etuoikeutettua aloittaa työpäivä kehon äärelle pysähtyen. Oli sitten kyseessä millainen tanssitunti hyvänsä, aamutreeni on paikka kysyä, mitä minulle ja keholleni tänään kuuluu. Jokainen tanssija on vastuussa instrumentistaan. Siitä, että kehon potentiaali olisi fyysisiltä ominaisuuksiltaan maksimaalinen ja pystyisi monenlaiseen liikkeeseen, mutta myös siitä, että keho saa sen levon ja huoltapitävän katseen, jonka se tarvitsee.

Yhtä tärkeää kuin virittää keho valmiiksi päivän työtehtäviin on herätellä mieli avoimeksi ja keskittyneeksi, jotta on valmis, kun aamutunnin jälkeen teoksen rakentaminen alkaa. Vaikka tanssimme tunnilla yhdessä ryhmän tanssijoiden ja tunnilla usein vierailevien freelancer -tanssijoiden kanssa, aamutunti on myös jollain tavalla jokaisen henkilökohtaista aikaa työn äärellä.

Koska tanssijan työpäivät alkavat vasta kymmeneltä, arkiaamuissa on minulla ihanasti aikaa. Se on toki palautumisen näkökulmasta välttämätöntäkin, jos illalla on tullut näytöksestä kotiin vasta kymmenen jälkeen. Minulle aamut ovat arvokasta aikaa lasteni kanssa. Meidän ei ole juuri koskaan tarvinnut kiirehtiä ja stressata aikaisia aamuja. Lasten ollessa pieniä kuljimme päiväkotiin rauhassa Viikin peltojen poikki ja ihastelimme kaikkien vuoden aikojen ihmeet. Esitysten takia en aina päässyt laittamaan lapsia nukkumaan, mutta sain aamulla herättää heidät ja viettää yhdessä arkenakin levollisia aamupalahetkiä. Nyt kun lapset ovat jo isompia nautin yhteisistä aamuista edelleen suunnattomasti ja ajelen heidät mielelläni kouluun. Se, että saan kohdata rakkaimpani ennen työpäivää on työssäjaksamiselleni erittäin tärkeää. Se pitää myös minut kiinni elämässä ja muistuttaa, että työ on kuitenkin vain työtä ja tanssi vain tanssia, vaikka se elämäni suuri intohimo onkin.

Tanssijan työpäivä on teoksen harjoitusprosessin aikana klo 10-17. Siihen kuuluu yksi noin kolmenkymmenen minuutin ruokatunti ja kaksi viidentoista minuutin taukoa. Työ on aika intensiivistä ja vaatii niin fyysistä kuin psyykkistä jaksamista. Teosten harjoitusprosessien ajat ovat lyhentyneet ja jutut pitää saada kasaan tiukemmassa aikataulussa. Viimeisimmän Helsinki Dance Companyn 50- vuotista taivalta juhlistaneen Special Nightin työprosessi kesti vain pari kuukautta. Ensi-ilta meillä oli 8.3.3023 Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Prosessi oli fyysisesti todella raskas ja vaati keholta ja mieleltä hurjasti venymistä. Jaksamista lisättiin elektrolyytti- ja palautumisjuomilla ja toistemme tsemppaamisella. Ilman teatterimme kehonhuollollisia asiantuntijoita (fysioterapeutti, osteopaatti, hieroja) olisimme olleet hätää kärsimässä. Työhyvinvoinnnin näkökulmasta kehonhuoltaminen asiantuntijoiden avulla säännöllisesti on työssäni välttämättömyys.

Minulle fysioterapeutti-osteopaatti Antti Kolin luona hoidossa käyminen on niin fyysistä kuin psyykkistä palautumista. Kun päivät töissä antaa itsestään on todella kiitollista saada ottaa vastaan. Kun keho vapautuu, hoitopöydälle jäävät myös väsymyksen myötä kertyneet, usein aivan turhat murheet. Niin ilon kuin surun kyyneleet ovat tuttuja Antille, kun vierailen hänen pöydällään. Olemme tehneet töitä yhdessä vuosia ja on etuoikeutettua, että joku ihminen lisäkseni tietää kehoni tilan, sen erityisyydet ja haasteet. Fysioterapeutilla käymme työpäivän jälkeen teatterin hoitotilassa, mutta työaikaa emme siihen saa käyttää. Pyrin käymään hoidossa vähintään kerran kahdessa viikossa. Hoidon jälkeen olisin aina valmis nukkumaan.

Tanssijan työ tanssiryhmässä on hyvin sosiaalinen ammatti. Yhdessä tanssiminen vaatii paljon toisten kuuntelemista ja kuulemista ja oman tekemisen mukauttamista. Vaikka prosessin aikana työstäisikin yksin liikemateriaalia tulee se aina osaksi kokonaisuutta. Minulle tanssi on nimenomaan yhdessä tekemistä, yhdessä etsimistä ja eksymistä sekä yhdessä löytämistä. Me tanssijat tulemme keskenämme sananmukaisesti toistemme iholle. Siinä oppii tuntemaan toisen ja on hyväksyttävä, että kehoni kautta myös minun elämästäni lähes kaikki on toisille näkyvissä. Tuntuu kliseiseltä sanoa, että olemme kuin perhe mutta niin se on. Jokainen voi olla juuri sellainen kuin on ja tulee hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Niinä päivinä, kun voimat on vähissä tai elämä tarjoaa haasteita on tanssiyhteisömme valtava tuki. Elämä tapahtuu meille kaikille kaikissa väreissään. On etuoikeutettua saada jakaa se turvallisessa työyhteisössä. Luovan tekemisen edellytys on, että elämä voi ja saa virrata. Merkittävin työssäjaksamiseeni vaikuttava asia tanssijan työssäni ovatkin työkaverini.

Tanssijan työni ohella ohjaan kehollisen TRE-stressinpurkumenetelmän tunteja oman yritykseni kautta. TRE menetelmässä kehosta pyritään vapauttamaan sinne juuttuneita jännityksiä. Aivorungosta heräteltävä refleksin kaltainen ”tärinämekanismi”, on puhtaasti fysiologinen, kaikille eläimille yhteinen menetelmä, jolla keho pyrkii tasapainottamaan itseään. Tärinä laskee vireystilaamme, rauhoittaa sympaattista- eli stressihermostoamme ja pyrkii ylipäätään tuomaan meidät lähemmäs turvallista ja levollista omassa kehossa olemista. TRE-menetelmä on ollut minulle keskeinen työssä jaksamisen väline jo vuodesta 2014, jolloin oma TRE-prosessini käynnistyi.  Tärisen toisinaan hetken aamulla ennen töiden alkua pukuhuoneen lattialla tai tanssisalissa ennen treenitunnin alkua. Tärinä rauhoittaa mielen ja herkistää kuulemaan kehon viestejä. Se tuo minut lähemmäs itseäni ja siitä käsin on hyvä lähteä päivän töihin. Toisinaan tärisen illalla hetken ennen nukkumaan käyntiä, palautellakseni kehoa päivän fyysisestä rasituksesta ja syventääkseni unta.

Tanssijan työpäivän jälkeen suuntaan kerran kuussa Migreeni-yhdistykselle, missä olen toiminut TRE-ohjaajana nelisen vuotta. Ohjaaminen on minulle henkireikä. Tanssijan ja esiintyjän ammatti on sosiaalisesta luonteestaan huolimatta välillä verraten minä -keskeistä hommaa. TRE-ohjaajan positiossa katse kääntyy minusta muihin. Nautin valtavasti ihmisten äärelle asettumisesta. Ajatus siitä, että voin mahdollisesti tarjota heille työkalun, jolla jaksaa migreenin ja arjen äärellä paremmin tuntuu hyvältä. Ohjaaminen ei tunnu työltä, vaan se on minun hyvinvointiani kokonaisvaltaisesti parantavaa tekemistä. Ohjaajan työssä saan toteutua ja kohdata itseni tavalla, joka tanssijan työssä jää vähemmälle.

Tanssijan työpäivä jatkuu illalla sen verran kotona, että kehonhuollollisia juttuja pitää usein tehdä vielä illalla ennen nukkumaan käyntiä. Se ei ole määrätietoista ryhtymistä vaan ennemminkin tapa olla maailmassa. Venyttely ja kaikenlainen kehon vanutus ja vetkuttelu on niin luonteva osa olemistani, että on vaikea muistaa, etteivät kaikki sitä samalla tavalla tee. Rakastan myös saunaa ja se lämpiääkin luonani usein työpäivän jälkeen.

Minulle tärkeää työssäjaksamisen ja työhyvinvoinnin näkökulmasta on muistaa, että minä en ole työni. Siihen harhaan olen itsekin astunut ja silloin ilo työstä ja elämästä saattaa kadota. Töiden rinnalla tykkäänkin opiskella, sillä siinä muistaa, että meissä kaikissa on monenlaisia puolia ja me kaikki olisimme voineet valita elämällemme mitä vain suuntia. Tärkein voimavarani arjessani ovat kuitenkin läheisimmät ihmissuhteeni, mahdollisuus rakastaa ja tulla rakastetuksi.