Labra­do­rin­nou­ta­ja Ulle on omis­ta­jal­leen Sanna Mik­ko­lal­le suuri apu vai­kean migree­nin kans­sa.

Tam­pe­re­lai­sen Sanna Mik­ko­lan migree­ni alkoi jo nuo­rel­la iällä.

– Koska migree­ni­ni tuli sar­jois­sa, luul­tiin sitä jopa Hor­to­nin neu­ral­giak­si, mutta neu­ro­lo­gi var­mis­ti sen ole­van migree­niä, tai­tei­li­ja­na ja ku­vaa­ja­na toi­mi­va Sanna ker­too.

– Lo­pul­ta koh­tauk­set me­ni­vät niin pa­hak­si, että koh­tauk­sen ai­ka­na ta­jun­nan­ta­so­ni laski, nä­kö­ky­ky­ni meni ja pu­hu­mi­nen tun­tui mah­dot­to­mal­ta. Kipu oli hir­vit­tä­vä ja ai­vo­su­mua kesti pit­kään. Olen jou­tu­nut sai­raa­laan ti­pu­tuk­seen migree­ni­koh­taus­ten takia, hän ku­vai­lee.

Ulle oppi rea­goi­maan migree­ni­koh­tauk­siin

Alun perin Ulle ei ollut migree­ni­koi­ra, vaan se tuli San­nal­le vuon­na 2015 In­va­li­di­lii­ton kaut­ta avus­ta­ja­koi­rak­si, sillä Sanna käyt­tää pyö­rä­tuo­lia.

– Ulle kui­ten­kin alkoi rea­goi­maan migree­ni­koh­tauk­sii­ni ennen kuin ne tu­li­vat. En ensin ta­jun­nut asiaa. Koira kävi le­vot­to­mak­si ja luu­lin, että sillä on ehkä maha se­kai­sin ja läh­det­tiin kovaa vauh­tia ulos lä­hi­met­sää kohti, Sanna muis­te­lee.

Le­vot­to­muu­del­la Ulle kui­ten­kin yrit­ti vies­tiä San­nal­le tu­le­vas­ta migree­ni­koh­tauk­ses­ta.

– Ulle istui met­säs­sä edes­sä­ni, tui­jot­ti minua eikä hie­vah­ta­nut, vaik­ka an­noin käs­kyn läh­teä tar­peil­leen. Eipä ollut hätä. Sen si­jaan sain itse hir­veän migree­ni­koh­tauk­sen. Tämä tois­tui eri pai­kois­sa, jopa fy­sio­te­ra­peut­ti koi­raih­mi­se­nä kiin­nit­ti huo­mio­ta Ullen ou­toon käy­tök­seen. Pik­ku­hil­jaa asia val­ke­ni mi­nul­le­kin, hän ker­too.

Kou­lu­tus­ta po­si­tii­vi­sel­la eh­dol­lis­ta­mi­sel­la

Ulle on op­pi­nut tun­nis­ta­maan migree­nin näyt­tei­den avul­la po­si­tii­vi­sel­la eh­dol­lis­ta­mi­sel­la. Sanna ker­too, että Ul­lel­le nak­su­tin­kou­lu­tus ja po­si­tii­vi­nen vah­vis­ta­mi­nen oli­vat tut­tu­ja, joten hän ra­ken­si niin sa­no­tun ha­ju­lau­dan ha­ju­näyt­teil­lä tree­naa­mis­ta var­ten. Sa­man­lai­sia ha­ju­lau­to­ja käy­te­tään esi­mer­kik­si tul­li­koi­rien kou­lut­ta­mi­ses­sa.

– Lai­toin purk­kei­hin kan­gas­tai­tok­sia, joi­hin otin näyt­teet hies­tä­ni koh­tauk­sen ai­ka­na yh­teen purk­kiin. Mui­hin purk­kei­hin lai­toin nol­la­näyt­teen eli nor­maa­li­ha­jun, kun ei ole koh­taus­ta. Ullen piti oppia erot­ta­maan ja merk­kaa­maan migree­ni­ha­ju­näy­te. Sa­mal­la lail­la kuin hy­po­koi­rat­kin ope­te­taan erot­ta­maan ih­mi­ses­tä eri hajut. Ulle pääsi jy­väl­le heti, Sanna sanoo.

Sanna oli lu­ke­nut eri sai­rauk­siin rea­goi­vis­ta avus­ta­vis­ta koi­ris­ta ja nii­den kou­lut­ta­mi­ses­ta.

Ullen kans­sa he osal­lis­tui­vat en­sim­mäi­sel­le Suo­mes­sa jär­jes­te­tyl­le ki­pu­ha­jue­rot­te­lu­kurs­sil­le, joka on tar­koi­tet­tu eri ki­pusai­rauk­sis­ta kär­si­vil­le koi­ran omis­ta­jil­le. Sanna oli ainut, joka osal­lis­tui kurs­sil­le migree­nin vuok­si. Mui­den osal­lis­tu­jien koi­ria kou­lu­tet­tiin tun­nis­ta­maan muita sai­rauk­sia. Ki­pu­ha­jue­rot­te­lu­koi­ria Suo­mes­sa kou­lut­taa In­no­Me­di­Dogs ry.

– Kou­lu­tuk­ses­sa pää­sim­me tree­neis­säm­me eteen­päin ja opim­me koh­taus­ten merk­kaa­mi­sen. Ope­tin Ullen ha­ke­maan käs­kys­tä lää­ke­pus­sin ja mehua.

Ulle vies­tii migree­nis­tä tui­jot­ta­mal­la ja tö­ni­mäl­lä

Ulle ker­too San­nal­le migree­ni­koh­tauk­sen lä­hes­ty­mi­ses­tä tui­jot­ta­mal­la ja tö­ni­mäl­lä.

– Ulle istuu etee­ni, eikä pääs­tä minua ohit­seen ja tui­jot­taa. Se on men­nyt jopa te­le­vi­sion eteen, että huo­mai­sin hä­ly­tyk­sen al­ka­neen, Sanna ker­too.

– Sen jäl­keen se ryh­tyy tö­ni­mään ko­vas­ti kät­tä­ni kuo­nol­la ai­na­kin puoli tun­tia ennen koh­taus­ta, joten ehdin ottaa lääk­keet ajois­sa. Jos en heti huo­mioi ja kiit­te­le sitä käy­tök­ses­tä, se vin­kai­see. On tär­ke­ää, että tätä ei tehdä koi­ran hy­vin­voin­nin kus­tan­nuk­sel­la, vaan koira saa il­mais­ta asian ja saa siitä kii­tos­ta sekä pal­kan, yleen­sä koi­ran namin muo­dos­sa, Sanna muis­tut­taa.

Sanna ker­too, että kou­lu­tuk­ses­sa pi­det­tiin huol­ta, ettei koira vaan hu­vik­seen hae huo­mio­ta, vaan kyse to­del­la­kin on hä­lyt­tä­mi­ses­tä. Se saa na­me­ja pit­kin päi­vää mui­den teh­tä­vien suo­rit­ta­mi­ses­ta myös.

– Il­lal­la lai­te­taan ruo­ka­kup­piin vä­hem­män ruo­kaa, ettei minun migree­ni­ni näy koi­ran pai­nos­sa, Sanna nau­rah­taa.

Sanna ha­lu­aa muis­tut­taa, että työs­sä ole­via avus­ta­ja­koi­ria ei tule lä­hes­tyä mil­lään ta­val­la.

– Jos ih­mi­nen vie sen huo­mion, migree­ni­hä­ly­tys voi jäädä te­ke­mät­tä ja mi­nul­le se tie­täi­si sai­raa­la­reis­sua, Sanna sanoo

Var­muut­ta ja tur­vaa elä­mään

Ulle on tuo­nut San­nan elä­mään var­muut­ta ja tur­vaa.

– Us­kal­lan läh­teä kotoa, koska koh­taus­lääk­keet tulee otet­tua ajois­sa eli sai­raa­la­reis­sut ovat jää­neet. Tie­dän, mil­loin on aika pa­la­ta ko­tiin le­pää­mään jo ennen kuin koh­taus on pa­him­mil­laan.

Sanna ku­vai­lee Ullea hyvin leik­ki­säk­si, mutta rau­hal­li­sek­si tyy­pik­si.

– Ulle ra­kas­taa ih­mi­siä, pitää ui­mi­ses­ta, met­sä­len­keis­tä ja tyk­kää työs­tään. Eten­kin la­pas­ten ve­tä­mi­nen kä­sis­tä ja suk­kien ot­ta­mi­nen ja­lois­ta saa aina hän­nän hei­lu­maan, Sanna nau­raa.

– Yh­des­sä has­sut­te­lem­me ja tans­sim­me. En var­si­nai­ses­ti tree­naa koi­ra­tans­sia, mutta teem­me sitä omak­si ilok­sem­me. Ul­lel­la on jo ikää, mutta edel­leen se oppii uusia temp­pu­ja. Ulle on us­ko­mat­to­man fiksu ja tämän vuok­si kai­paa uusia haas­tei­ta. Olem­me yh­des­sä 24/7.

Sanna uskoo, että koi­ras­ta on ih­mi­sel­le apua mo­nes­sa. Ulle on Suo­men en­sim­mäi­nen kou­lu­tet­tu migree­ni­koi­ra. San­nan tie­don mu­kaan on sen jäl­keen Suo­mes­sa kou­lu­tet­tu muu­ta­ma muu­kin koira migree­nin tun­nis­ta­mi­seen.

– Esi­mer­kik­si ko­ro­na­tun­nis­tus­koi­rat kou­lu­te­taan sa­mal­la ta­val­la kuin migree­ni­koi­rat. Koi­ran nenää osa­taan hyö­dyn­tää yhä mo­ni­nai­sem­min. Koira osaa lukea ih­mis­ten ke­hon­kiel­tä. Se tun­nis­taa ih­mis­ten ma­nee­re­ja, joita migree­niä sai­ras­ta­va mah­dol­li­ses­ti tekee ennen koh­taus­ta, Sanna sanoo.

– Li­säk­si koi­ran seura ja si­lit­te­ly tut­ki­tus­ti rau­hoit­ta­vat ja ih­mi­sen syke ja hen­gi­tys ta­saan­tu­vat, mikä vai­kut­taa kivun ko­ke­mi­seen, hän to­te­aa

Koi­ril­la po­si­tii­vi­nen vai­ku­tus hy­vin­voin­tiin

Koi­rat tu­ke­vat tut­ki­tus­ti ih­mi­sen hy­vin­voin­tia jo pel­käl­lä läs­nä­olol­laan.

– Li­säk­si on huo­mat­tu, että useat koi­rat vais­toa­vat ih­mi­sen ter­vey­den­ti­lan muu­tok­sia, kuten migree­ni­koh­tauk­sia, ja rea­goi­vat sii­hen käy­tök­sel­lään. Tämä koi­ran kyky voi­daan val­jas­taa niin, että koira antaa kou­lu­te­tun mer­kin, esi­mer­kik­si tök­käyk­sen kä­teen ennen migree­ni­koh­taus­ta, ker­too Minna Mart­ti­nen In­no­Me­di­Dogs ry:stä.

– Emme tiedä vielä mihin koi­ran ki­vun­tun­nis­tus pe­rus­tuu. Koira käyt­tää pal­jon ha­juais­tia ja olem­me huo­man­neet, että koi­rat hais­te­le­vat omis­ta­jien­sa hen­gi­tys­tä sekä hikeä kai­na­lois­ta ennen ki­pu­koh­taus­ta, hän sanoo.

– Vuon­na 2012 teh­dys­sä tut­ki­muk­ses­sa to­det­tiin, että 56 pro­sent­tia migree­niä sai­ras­ta­vien ih­mis­ten kou­lut­ta­mat­to­mis­ta lem­mik­ki­koi­ris­ta rea­goi omis­ta­jien­sa migree­ni­koh­tauk­siin spon­taa­nis­ti, joko en­nak­koon tai koh­tauk­sen ai­ka­na. Otan­ta oli 1029 migree­nis­tä kär­si­vää lem­mik­ki­koi­raa.

Ki­pu­koi­ran kou­lu­tus pe­rus­tuu nel­jään osioon: ha­ju­työs­ken­te­lyyn, mer­kin opet­te­luun, käy­tän­nön ti­lan­tei­den har­joit­te­luun ja ym­pä­ris­tö­kou­lu­tuk­seen.

– On tär­ke­ää, että koira kou­lu­te­taan oi­keal­la ta­val­la, jotta koira ei itse koe omis­ta­jan­sa ter­vey­den­ti­la­muu­tok­sia stres­si­nä, vaan ti­lan­ne on koi­ral­le aina po­si­tii­vi­nen.

Spon­taa­nis­ti­kin rea­goi­van lem­mik­ki­koi­ran toi­min­taan on tär­ke­ää suh­tau­tua oi­kein ja tar­vit­taes­sa ottaa yh­teyt­tä am­mat­ti­lai­seen, Mart­ti­nen to­te­aa.

Lähde: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/ar­ticles/PMC3673612/

Ar­tik­ke­li on jul­kais­tu Aura-​lehdessä 1/2021. Migree­niyh­dis­tyk­sen jä­se­ne­nä pää­set lu­ke­maan leh­des­sä jul­kais­ta­vat ar­tik­ke­lit en­sim­mäi­se­nä! Liity jä­se­nek­si!(avau­tuu uu­teen ik­ku­naan)

Teks­ti: An­ni­ka Ala-​Fossi, kuvat: Tuomo Hoh­ta­ri (yh­teis­ku­va) ja Sanna Mik­ko­la (Ullen kuva)