Oma kehon kuuntelua liikunta-alan ammattilaisena

Katariina Hemlingille migreeni on tuttu jo lapsuudesta, mutta virallinen diagnoosi tehtiin vasta aikuisiällä. Liikunta-alalla työskentely on antanut paljon, vaikka migreenin kanssa se on ollut myös monin tavoin haastavaa. Migreeni on edelleen vahvasti läsnä Katariinan elämässä, mutta oman kehon kuuntelu ja säännöllisyys tuovat helpotusta arkeen.

Katariina

Olen perinyt tämän ikävän ja todella ärsyttävään taudin isäni äidiltä. Hänellä oli myös todella vaikea migreeni, joka rajoitti elämää. 

Minun ensimmäinen migreenikohtaus tapahtui ollessani 13-vuotias. Olin silittämässä vaatteita ja yhtäkkiä huomasin, että näen vain puolikkaana. Tietysti pelästyin ja kävin sanomassa asiasta äidilleni. Hän tunnisti taudin heti ja sain särkylääkkeen ja yritin levätä. Kohtauksia tuli nuoruudessani jonkun verran, mutta ne menivät ohi yleensä parissa tunnissa. En juurikaan antanut taudin rajoittaa tekemisiäni enkä myöskään levännyt, kuten ehkä tekisin nyt.

Aikuisena sain migreenikohtauksia usein tilanteissa, jotka jännittivät minua. Kohtauksia oli 20-30 vuotiaana jonkin verran. Olen perusluonteeltani ujo ja tuolloin jouduin esiintymään ja olemaan esillä, joskin se oli asia jota halusin tehdä: liikunnan ohjaaminen! Rakastin ohjata, mutta samalla jännitin olenko riittävän hyvä ja olin todella ankara itselleni, jos epäonnistuin. 

30 -40 vuotiaana minulla oli kolme työtä: normaali palkansaajan työ liikunta-alalla, jonka lisäksi valmensin ja koulutin. Oli vuosia, jolloin ei ollut yhtään vapaapäivää. Luulin, että pystyn tähän ja tykkäsin tosi paljon kaikesta mitä tein. Kaiken muun lisäksi aloitin itse fitness-lajeissa kilpailemisen vuonna 2013 ja jatkoin aina vuoteen 2019. Hullua, näin jälkeenpäin ajateltuna. 

2015 auralliset migreenit muuttuivat kovemmiksi ja menin neurologille, koska luulin, että minulla on hermosto jotenkin tiltanut. Kun kerroin oireet neurologille, hän kysyi: “kuinka kauan sinä olet ollut hoitamattoman migreenin kanssa?” Vastasin, että tähän päivään saakka. Siitä aloitimme estolääkityksen.

2020 jäin päivätyöstäni pitkälle sairauslomalle unettomuuden ja migreenin takia ja se oli elämäni vaikeinta aikaa. Sairauslomaani olisi jatkettu, mutta tunnollisena työntekijänä koin, että minun pitää palata töihin. Palattuani töihin minut laitettiin koville, ihan kuin kostoksi, kun olin ollut niin pitkään sairauslomalla. Kestin sitä noin kuukauden, jonka jälkeen päätin irtisanoa itseni oman jaksamiseni takia.

Tuolloin päätin ryhtyä kokopäiväiseksi yrittäjäksi. Ensimmäiseen puoleen vuoteen en voinut tehdä kuin pari ohjausta päivässä. Onneksi oli säästöjä, joilla sinnittelin eteenpäin. Mutta se päivä tuli, kun säästöt oli käytetty ja oli lisättävä työtä. Työmäärän noston jälkeen myös migreeni lisääntyi.

Kävin neurologilla useampaan kertaan ja lopulta hän teki Kelalle lausunnon biologisesta estolääkkeestä, joka toimi siinä mielessä hyvin, että kovat migreenikohtaukset, jossa oksennan ja pää tuntuu räjähtävän, hiipuivat taas auralliseksi migreeniksi.

Valitettavasti viime keväänä minulla ei sitten ollut enää varaa ostaa näitä lääkkeitä peruskorvattavyydesta ja vuosiomavastuusta, eli lääkekatosta huolimatta. Tämä tottakai harmittaa, koska kovat migreenikohtaukset ovat taas palanneet. 

Olen varaamassa aikaa taas neurologille ja katsotaan, miten tästä edetään. Olen muutamia kertoja miettinyt työkyvyttömyyseläkkeen hakemista, sillä minulla tulee kuukaudessa melko paljon poissaoloja migreenin takia. Ja kun työkykyni on jo valmiiksi alle 50% niin ansiot jäävät vähäisiksi.

Iloa minulle tuovat oma perheeni ja läheiset. Tykkään kutoa sukkia ja luen mielelläni kaunokirjallisuutta. Harrastan nykyään liikuntaa omaa kehoa kuunnellen eli en voi enää tehdä suorituskeskeisesti sitä. Mutta edelleen liikunta tuo minulle iloa. Tykkään auttaa muita, mutta tässäkin olen joutunut pohtimaan omaa jaksamistani ja vointia. Viihdyn porukassa, mutta myös yksin. Ja migreeni aiheuttaa kyllä myös sen, että välillä joudun kieltäytymään sosiaalisista tapaamisista, vaikka ne olisivatkin läheisten ja ystävien kanssa. Luonnossa liikkuminen ja ulkoilu tekee hyvää ja tuntuu, että aivot toipuvat ja stressi vähenee. Syön säännöllisesti, koska tiedän että verensokerin heilahdukset voivat aiheuttaa migreenin. Menen nukkumaan samoihin aikoihin ja pyrin nukkumaan 8h.

Haluaisin ihmisten ymmärtävän sairauden luonnetta ja että tämä sairaus on vakavasti otettava. Koen, että on tärkeätä tukea ja kannustaa migreenikohtauksen saanutta henkilöä menemään kotiin lepäämään. Itse olen ohjannut ryhmäliikuntatunteja migreenikohtauksen aikana, enkä enää ikinä suostuisi tekemään niin. Nuorempana töissä ollessani en edes kehdannut sanoa, että minulla on migreenikohtaus. 

Haluan kertoa tarinani, jotta ihmiset ymmärtäisivät sairauden vakavuuden. Minä ymmärsin vasta liian myöhään ja nyt kärsin todella kovista kohtauksista. Jos olisin ymmärtänyt hoitaa sitä paremmin ja uskaltanut sanoa ääneen mikä vointini on, en ehkä olisi niin pahassa jamassa.