Siirry sisältöön

Migreeni ja liikkumisen tuska

Kirsi Broström hymyilee. Kasvokuva.

Kirsi Broström

Saatat olla minulle se oikea, jos

Tässä blogitekstissä käsittelen harrastuksia, lähinnä liikkumista migreenin näkökulmasta omien kokemusteni kautta. Teksti on liikkumispainotteinen, koska minulla ei ole juurikaan ollut muita harrastuksia nuoruuden savityökerhohairahdusta lukuun ottamatta. Käytän myös tarkoituksella sanaa liikkuminen liikunnan sijaan. Uudet liikkumissuosituksetkin ovat ottaneet termin käyttöön. Liikkuminen on kaikkea sitä mitä ihminen kehollaan tekee, liikuntaan taas usein kytkeytyy suorittava elementti.

En lähde avaamaan nykyisiä liikkumissuosituksia, koska ne tuovat huonon omantunnon monille migreeniä sairastaville. Ajattelen aina, että liikkumissuositukset ovat sellaisia ihmisiä varten, joilla ei ole vahvasti toimintakykyä haittaavia sairauksia. Henkilön, joka sairastaa keskivaikeaa tai vaikeaa migreeniä ja sinnittelee päälle vielä kenties työelämässä ja perheen kanssa, kannattaa suhtautua liikkumissuosituksiin lempeän välinpitämättömästi. Ei, en kiellä, etteikö liikkuminen olisi tärkeää.

Mutta face the facts. Monelle migreeniä sairastavalle liikkuminen on haastavaa. Migreeni ja tiettyihin kellonaikoihin tai päiviin sijoittuva liikkuminen on superhuono yhdistelmä. On haastavaa, usein mahdotonta päästä treeneihin, kun ei koskaan tiedä etukäteen, mikä on päivän kunto. Onko toimintakykyinen vai ei. Kestääkö tänään ääniä ja kirkasta valoa? Entä pukukopin tuoksusekamelskaa?

Kun ohjatun, säännöllisesti toistuviin aikoihin tapahtuvan liikkumisen tiputtaa pois, kapenevat vaihtoehdot huomattavasti. Ainahan voi lähteä juoksulenkille tai lähikuntosalin hikijumppaan (jos asuu niin isossa kaupungissa, jossa on liikuntakeskuksia, joissa on tunteja joka päivä)! Mutta mitä jos omaakin sellaisen migreenin, joka laukeaa aina nimenomaan korkeasykkeisestä liikkumisesta?

Onneksi on kuitenkin kävely. Kävelemäänhän pystyvät kaikki! Oletko joskus saanut lääkkeeksi migreeniin kehotuksen käydä vähän kävelemässä tai happihyppelyllä? Käsi ylös. Migreenikohtauksen aikana ja vielä pitkään kohtauksenkin jälkeen kaikki liikkuminen, myös rauhallinen kävely tuntuu epämiellyttävältä, koska syke nousee ja kipu voimistuu. Tavallinen päänsärky saattaakin helpottaa kävelylenkillä, mutta sykkeen tahdissa vihlova migreeni ei helpotu – päinvastoin. Jos elämä on migreenikohtausta, sen ensioireita ja jälkioireista toipumista, saattaa myös kävely liikkumismuotona olla haastava.

Olen kipuillut ja kipuilen edelleen sen kanssa, että en pysty liikkumaan haluamallani tavalla. Onneksi vuodet ovat opettaneet armollisuutta tässäkin asiassa. Minulle sopivin liikkumisen tapa on hyötyliikunta. Minulla ei ole ajokorttia eikä autoa, joten kaikki matkat, jotka kuljen, tapahtuvat joko kävellen tai pyöräillen. Kelillä kuin kelillä. Sovin säännöllisesti kävelytreffejä ystävieni kanssa – heidän, jotka ymmärtävät, jos joudun perumaan sovitun kävelyn. Olen lisäksi onnekas, että asun niin isossa kaupungissa, jossa on paljon liikuntakeskuksia, joissa on useita ohjattuja tunteja joka päivä. Jos päivän vointi sallii, löytää minut pilateksesta, faskiatreenistä tai rauhallisesta yinjoogasta. Rauhallinen rullailu kotona pilatesrullan kanssa pitää selän ja niskan vetreänä. Tätä kaikkea liikkuminen minulle on.

Sinulle se voi olla jotain täysin muuta. Saatat omata sellaisen migreenin, että sitä ei tarvitse huomioida lainkaan liikkumisessa. Saatat sairastaa kroonista migreeniä, jolloin pelkkä ajatuskin liikkumisesta tuntuu naurettavalta, koska kaikki energia menee selviämiseen.

Oman liikkumistavan ja -muotojen löytäminen on elämänmittainen matka jo siksikin, että migreenin olemus ja intensiteetti vaihtelevat vuosien varrella. Miten ja kuinka usein pystyy liikkumaan, ei ole merkityksellistä. Merkityksellistä on, että liikkuu. Omien rajoitusten ja jaksamisen mukaan. Jonain päivänä sängystä nousu ja kävely lähikauppaan saattavat olla liikaa. Toisena päivänä tunnin reipas kävelylenkki sujuu kuin leikki. Ja niin on aivan hyvä.