Migreenin orjana

Arki migreenin kanssa voi olla haastavaa. Migreeni on monimuotoinen sairaus, joka vaikuttaa jokaiseen sitä sairastavaan henkilöön yksilöllisesti. Tässä kokemustarinassa on Saaran luova kuvaus siitä, miltä migreenin kanssa eläminen voi tuntua.

Saara Kapanen

Huokaisen.

Sinäkö. Taas.

Hartiat nousevat korviin ryhdin painuessa kasaan. Kasvot valahtavat ja paljastavat kaunistelematta kaiken turhautumisen ja väsymyksen. Taivas kerää synkänpuhuvia pilviä ja valmistautuu puhkeamaan riitasointuiseen myrskysinfoniaan. Tipahdan siihen pohjattomaan toivottomuuteen minkä sinä tuot tullessasi. Ja kuten joka kerta aiemminkin, joudun antamaan sinulle periksi.

Saavut kutsumatta. Tulet vaikka kuinka kiellän, pyydän, toivon ja rukoilen ettet tällä kertaa tulisi. Joskus hiivit häiritsemään keskittymistäni, ensin pienesti inisten, kunnes kieltäydyt olemasta hetkeäkään hiljaa. Keskeytät tylysti hetket ystävien seurassa, änkeydyt mukaan rauhoittavaksi tarkoitettuun metsähetkeen, räjähdät minulle saunan lauteilla. Estät lähtemästä kauppaan, elokuviin ja juhliin, pakotat perumaan viime hetkellä osallistumisen joogatunnille ja vanhempainiltaan. Annat minulle tasan kaksi vaihtoehtoa; väkisin sinnittelyn jatkuvastä läsnäolostasi huolimatta, maskaamisen ja siten uupumisen työelämässä kerta toisensa jälkeen tai lamaavan olemassaolosi hyväksymisen ja sen myöntämisen että olen takiasi toivottoman työkyvytön. Saat minut näyttämään laiskalta ja saamattomalta, masennat minut.

Toisinaan olet lymyillyt piilossa hämärässä ja pujahdat peittoni alle kun olen nukahtanut vain herättääksesi minut umpiunesta jyrryyttämällä korvani juuressa kiviseinäporalla. Hyppäät sängyn alta kolmanneksi pyöräksi kun kuhertelen kultani kanssa. Sidot minut väkisin sänkyyn kuullessasi lasten huhuilevan minua heidän tullessa iltapäivällä kotiin koulusta. Vedät verhot ikkunan eteen juuri kun kevätaurinko antaa parastaan. Saat pimeän jatkumaan määrättömän pitkään, painostavana ja tuskaisena. Rajoitat tekemisiäni ja varastat sumeilematta aikani ja iloni. Olet omistushaluinen, itsekäs ja mustasukkainen. Pilaat elämäni.

Olet häikäilemätön. Olet paha. Etkä edes yritä peitellä sitä. Mina vihaan sinua, vihaan niin sydämeni pohjasta! Kunnes en jaksa enää edes vihata. Silloin saat minut itkemään kuumia, suuria kyyneleitä. Pahimmissa hetkissä saat minut uskomaan ettei minusta ole mihinkään, ettei minun kannata edes yrittää elää vähänkään normaalimpaa elämää saati sitten tavoitella unelmiani. Sillä sinä kuitenkin vedät aina maton altani. Mitä innostuneempi ja elämäniloisempi olen, sitä suoremmilta jaloilta mätkähdän naamalleni. Sinun takiasi varon elää. Pelkään sinua. Jos saankin sinut lähtemään, jäät soimaan korviini ja saatat palata vielä samana päivänä, ilkeästi virnuillen. Mikään ei voi pitää minua sinulta turvassa.

Pakotat minut elämään kymmenprosenttista elämää. Elämää jatkuvalla säästöliekillä, -minkä senkin puhallat usein sammuksiin. Vapaudeltani olet väkivaltaisesti typistänyt siivet, olet ottanut minut orjaksesi. Ohi fyysisen kivun minuun sattuu kuitenkin eniten se, ettet anna minun edes kunnolla rakastaa. Kahlitset minut yksinäisyyden häkkiin eristämällä minut kaikesta elämästä ja ihmisistä saamalla minut tuntemaan itseni osattomaksi.

Milloin vapautat minut? Milloin tulet tuhoamisesta kylläiseksi?

Haluan jälleen omistaa itse oman elämäni, saada tehdä valintoja, olla aktiivinen toimija! En pakotettuna passiivisesti hyväksymään jokapäiväisiä sotaretkiäsi ryöstelyineen ja raiskauksineen.

Väisty siis jo edestäni, sinä saatana!