fbpx

Uuden mahdollisuuden äärellä

Malla Hiltunen

30.11.2020

Sanotaan, että ”paistaa se aurinko risukasaankin”, joskin minun kohdallani paremmin kuvaisi tilannettani sanonta ”valloittaa se valo syvimmänkin suonsilmän”. Tällaiset ovat tunnelmat näin pimeän loppusyksyn keskellä, kun pitkän sairauspoissaoloni päätteeksi sain mahdollisuuden kokeilla paluuta työelämään ja vieläpä täydelliseen työpaikkaan eli Migreeniyhdistykseen.

Tähän tilanteeseen tieni on ollut kuitenkin pitkä, fyysisesti ja psyykkisesti äärimmäisen raskas, opettavainen ja loppujen lopuksi myös antoisa. Migreeni on kulkenut elämässäni aina murrosiästä lähtien ja nyt lähestyessäni 50 vuoden ikää, ei ainakaan sairauden helpottamisesta ole näkynyt viitteitä. Alkuaikoina migreeni oli hyvin aisoissa ja kohtauksia tuli harvoin, välillä saattoi mennä vuosiakin, ettei mitään oireita ollut. Sitten alkoivat tensionaaliset päänsäryt näkemiseen liittyvien ongelmien vuoksi, joita hoidettiin erilaisin keinoin. Samaan aikaan myös migreeni aktivoitui ja se ehti kroonistua toisen päänsäryn varjolla.

Jatkuvien päänsärkyjen vuoksi urani laboratoriossa oli vaarassa loppua heti muutaman työvuoden jälkeen. Työnantajani näki kuitenkin potentiaalini ja pyrimme muokkaamaan työnkuvaani yhdessä työterveyshuollon asiantuntijoiden kanssa. Tämä järjestely toikin mahdollisuuden jatkaa työssä räätälöidyssä työnkuvassa yli 10 vuotta. Ilman toistuvaa työtehtävien muokkausta, työajan räätälöintiä, työtilojen muuttamista sopiviksi sekä tiivistä yhteistyötä työnantajan ja työterveyshuollon kanssa tämä tuskin olisi ollut mahdollista. Tässä kohtaa en voi olla kiittämättä entisen työnantajani, ISLABin esimiehiäni ja Siun työterveyden omia työterveyshoitajiani ja lääkäreitä vuosien varrelta, jotka aidosti kulkivat mukanani kaikki nämä vuodet.

Huolimatta kaikkien osapuolien panostamisesta, sairauspoissaolojen määrä alkoi kasvaa ja näin ollen jäin kokonaan pois työstä lokakuussa 2018. Tarkoituksena oli olla niin kauan pois työstä, että sopiva migreenin estolääke löydetään. Tässä vaiheessa olin fyysisesti ja psyykkisesti aivan lopussa. Lukuisat estolääkekokeilut eivät olleet tuottaneet tulosta, mutta kokeiluja jatkettiin Botoxilla ja uusilla biologisilla lääkkeillä. Nämäkään eivät tehonneet, ja kaikki minulle sopivat lääkeryhmät oli käyty läpi.

Elettiin elokuuta 2019. Tällöin tajuntaani iskeytyi se tosiasia, etten voi enää palata entiseen työhön. Se oli musertava tunne. Olin fyysisesti ja henkisesti todella pohjalla jo lääkkeiden aiheuttamista haittavaikutuksista, pettymyksistä niiden tehottomuuteen ja pisteenä iin päälle oli pakko luovuttaa työpaikan suhteen. Mutta näistä synkistä tunnelmista huolimatta elämäni tärkein ja järkevin päätös oli jättäytyä pois omasta työstäni, koska elämänlaatuni on parantunut huomattavasti kipujen vähentymisen myötä. Vaikka elämä taloudellisesti ei ole niin antoisaa, mutta vähemmälläkin tulee toimeen ja pääasia on, että itse pärjäisi mahdollisimman vähillä kivuilla ja oireilla.

Pientä valonpilkahdusta alkoi tulla, kun pääsin oman eläkeyhtiöni eli julkisen alan eläkevakuuttajan, Kevan kautta suunnittelemaan tulevaisuuttani kuntoutusohjaajan luo Verveen, joka on valtakunnallinen työelämää, yrityksiä ja kuntoutujia tukeva monipuolinen asiantuntijaorganisaatio. Siellä alkoi hahmottua, mitä vielä voisin ja pystyisin tekemään sekä ymmärsin sen, että vielä saattaisi olla mahdollisuus.

Ja nyt olen sen uuden mahdollisuuden edessä. Ensisijaisesti tällä hetkellä kokeilemassa työhön paluuta ja vahvasti kaivamassa työaivojani pois ”pause”-toiminnolta sekä antamassa omaa kokemustani ja osaamistani Migreeniyhdistyksen ja sitä myötä kaikkien jäsenien käyttöön. Aika siis näyttää, miten minun käy.

Loppuun lyhyesti: sitkeys kannattaa, mutta luovuttaminenkaan ei ole aina väärin!


Älä jää yksin!

Liity tästä