Vapaan sivistystyön opettajan työpäivä

Minkälainen työpäivä on opettajalla, joka luotsaa kansanopistossa aikuisten kehitysvammaisten Idealinjaa? Mikä on työhyvinvoinnin kannalta haastavaa ja mikä tukee sitä? Tässä blogisarjassa eri alojen ammattilaiset kertovat työpäivistään pohtien asiaa erityisesti työhyvinvoinnin näkökulmasta.

Yuri Höykinpuro
Idealinjan opettaja

Olen Yuri Höykinpuro ja työskentelen opettajana Laajasalon opistossa. Laajasalon opisto on helsinkiläinen kansanopisto, joka tarjoaa sekä ammatillista että vapaan sivistystyön opetusta.

Luotsaan Idealinjaa, joka on kehitysvammaisten aikuisten oma kansanopistovuosi. Idealinjalla opiskelijat pääsevät toteuttamaan omia tavoitteitaan ja vahvistamaan taitojaan osana kansanopistoyhteisöä mukavassa seurassa. Työni koostuu opetuksen suunnittelusta, opiskelijoiden ohjaamisesta sekä koko työyhteisön kehittämisestä. Toimin lisäksi opiston häirintäyhdyshenkilönä. 

Aloitan aamuni kahvikupillisella, ilman sitä päiväni ei lähtisi käyntiin. Lapsemme ovat päiväkoti-ikäisiä, ja sovimme puolisoni kanssa joustavasti lasten hakemiset ja viennit päiväkotiin. Viedessäni lapset aamulla päiväkotiin käynnistyy päiväni vauhdikkaasti lasten aamutoimilla, jonka jälkeen siirrymme päiväkodille, lapset pyöräillen ja minä juosten. Kotiin palattuani avaan työpuhelimen ja hoidan kotoa käsin akuuteimmat asiat, kuten opiskelijoiden poissaolot ja mahdolliset muutokset päivän ohjelmaan. Sen jälkeen ajan töihin autolla. Työmatkalle olisi toki ympäristön ja terveyteni kannalta parempiakin vaihtoehtoja. Valitsen kuitenkin auton, sillä se on vaihtoehdoista nopein.  

Idealinjalla on opetusta viisi tuntia päivässä, yhdeksästä kahteen. Aloitamme aamun yhteiskunnallisella opetuksella katsomalla opiskelijoiden kanssa uutiset. Keskustelemme uutisaiheista, selvennämme vaikeita sanoja ja käsitteitä ja keskustelemme uutisaiheiden herättämistä tunteista. Esimerkiksi ilmastonmuutos, Ukrainan sota, hallituksen leikkaukset ja rasismi herättävät voimakkaita tunteita. Opiskelijat kokevat raskaasti vammaisiin kohdistuvat asiat, kuten vammaispalvelulain lykkääminen. Kymmeneltä on taukojumppa, jonka kukin opiskelija vetää vuorollaan. Jumpan jälkeen jatkuu opetus eri aiheista, kuten äidinkielestä, englannista, matematiikasta ja terveystiedosta. Ennen lounasta ulkoilemme yhdessä.

Syön lounaani koulun ruokalassa, jonka ravitseva, monipuolinen ja kasvispainotteinen kouluruoka tukee työhyvinvointiani. Otan lautaselleni runsaasti kasviksia ja salaattia, sekä itseni, että opiskelijoille antamani esimerkin vuoksi. Lounaan jälkeen opiskelijat tekevät omia, kiinnostustensa mukaisia projekteja. Viimeisellä tunnilla on luovempaa ja kevyempää työskentelyä kuten musiikkia, kuvaamataidetta, itseilmaisua ja liikuntaa. Opiskelijat osallistuvat myös koulun yhteisiin projekteihin kuten kioskin pitämiseen ja juhlien valmisteluun. Lisäksi käymme retkillä ja opiskelijoilla on työharjoitteluita. 

Luokallamme on seitsemän opiskelijaa, joita ohjaamme yhdessä työparini koulunkäynnin ohjaajan kanssa. Tavallisesti pystymme panostamaan opiskelijoihin kokonaisvaltaisesti ja yksilöllisesti. Ryhmä on hyvin heterogeeninen ja opiskelijoiden tarpeet ja tavoitteet ovat erilaisia. Toiset tarvitsevat enemmän tukea ja rohkaisua sekä itseluottamuksen vahvistamista. 

Opetuspäivän aikana kävelen luokassa paljon ja istun paikallani aika vähän. Työtuolini on hyvä istumiseen opettaessani, mutta huono kirjoittaessa istumiseen. Jos jään luokkaan tekemään töitä opiskelijoiden koulupäivän jälkeen, siirryn yleensä jonkun opiskelijan pulpettiin työskentelemään.  

Työhyvinvointiani tukee yhteinen taukojumppa ja ulkoilu opiskelijoiden kanssa. Myönteistä on myös se, että koulun henkilökunnalla on mahdollisuus harrastaa liikuntaa työpäivän yhteydessä, meillä on tarjolla barre- ja kahvakuulatunteja opetustuntien jälkeen. Pidän kahvakuulan fyysisyydestä. Barrea en ole kokeillut ainakaan vielä. Elämäntilanteeseeni sopii, että työpaikalla voi harrastaa ja ylläpitää kuntoa.  

Työpäiväni ovat äärimmäisen intensiivisiä. Opiskelijoiden koulupäivän aikana minulla ei juurikaan ole mahdollisuutta taukoon, mikä haastaa työhyvinvointiani. Opiskelijat viettävät välituntinsa pääosin luokassa. Tässä vaiheessa vuotta opiskelijoiden keskinäinen dynamiikka ei ole vielä kehittynyt siten, että kokisin voivani poistua luokkatilasta turvallisin mielin. Opiskelijoilla on usein asiaa opettajalle myös ruokatunnilla ja kotimatkalla. Ruokatunnin lopussa ehdin yleensä kymmeneksi minuutiksi opettajanhuoneeseen, jolloin juon kahvin ja vedän henkeä. Viiden tunnin työrupeaman aikana en pysty vaikuttamaan työn intensiivisyyteen ja tauottamiseen, ja olenkin työpäivän jälkeen väsynyt.

Jos työpäivä jatkuu iltapäivällä kokouksella, olen takki tyhjä ja rupean haukottelemaan siinä määrin, että siitä on tullut työyhteisössä jo vitsi. Jos pääsen lähtemään töistä suoraan opetuksen jälkeen, ajan kotiin ja teen lopun työpäivän kotona. Saan laskettua kierroksia ja syön välipalaa ennen lasten hakemista. Kotona minulla on hyvä työpöytä ja työtuoli, joten työolosuhteet ovat näiltä osin kotona ergonomisemmat.  

Koulun häirintäyhdyshenkilönä selvitän ja käsittelen välillä yllättäviäkin tapauksia. Opiskelijoita on yhteensä yli 400, ja he tulevat monenlaisista taustoista. Meillä on muun muassa suomen kielen opetusta, jonka opiskelijoista osa on lähtöisin kriisi – ja konfliktialueelta. Tämä on otettava entistä paremmin huomioon koulun käytäntöjä kuten turvallisen tilan periaatteita rakennettaessa ja läpikäytäessä. Yhteydenotot häirintäyhdyshenkilölle tulevat ennakoimattomasti, ja tapauksiin voi kulua yllättävästikin aikaa. Tämä aika on poissa opetuksen suunnittelusta. Se tekee työhön kiireen tuntua ja silloin saatan kadottaa tunteen, että olen työssäni aallon harjalla.

Tänä vuonna opiskelijoilla on keskiviikkoisin toisen opettajan ohjaama musiikkitunti, jolloin minulla olisi mahdollisuus pitää tauko. Tähän mennessä olen hyödyntänyt tuon ajan opiskelijoiden henkilökohtaisen opintosuunnitelman eli hops:in keskusteluihin. Nyt kun valtaosa hops-keskusteluista on käyty, taidan pitää keskiviikkoisin tauon.  

Opetuksen suunnittelua teen aika kokonaisvaltaisesti iltaisin ja viikonloppuisin, aina kun jotakin juolahtaa mieleen ja inspiraatio iskee. Valmiita oppimateriaaleja tai ratkaisuja ei ole, vaan improvisoin opiskelijoiden kiinnostuksen kohteiden mukaan. Tällä hetkellä teemme mm. uistimia pullonkorkeista. Opetuksen suunnitteleminen on kiinnostavaa, palkitsevaa ja ratkaisukeskeistä ja monella tapaa sellaista mistä pidän. En koe kokonaisvaltaista opetuksen suunnittelua töistä irtautumisen kannalta ongelmalliseksi. Työskentelin aiemmin sosiaalialalla, jossa ongelmanratkaisu oli usein kuormittavampaa. Nykyään koen irtautuvani töistä sulkiessani puhelimen. Jätän usein työrepun autoon, jotta asiat jäävät konkreettisesti sinne ja teen tarvittaessa muistiinpanoja puhelimelle. Vapaa-ajallani rentoudun sulkapallon, geokätköilyn ja tietokonepelien parissa.

Työyhteisössämme opettajat tekevät omaa työtään melko itsenäisesti. Työyhteisön tuki on tärkeää ja työkavereita tsempataan voimakkaasti. Työtapoja kehitetään jatkuvasti, esimerkiksi opettajakokouksia ollaan muuttamassa opettajatapaamisiksi ja enemmän työhyvinvointia tukeviksi. Kansanopisto on tiivis yhteisö ja yhteishenki on hyvä. Parasta työssäni on kuitenkin se, kun opiskelijat innostuvat, yllättävät itsensä osaamisellaan ja ovat ylpeitä itsestään.