Siirry sisältöön

Aura-lehti

Aura-lehti on Migreeniyhdistyksen suosittu jäsenlehti, joka ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

Aura-lehti sisältää migreeniä ja päänsärkysairauksia sairastavien henkilöhaastatteluita, asiantuntija-artikkeleita ja tutkimusuutisia. Lisäksi lehdestä löytyy yhdistyksen ajankohtaisia uutisia sekä tietoa vertaistoiminnasta.

Yhdistyksen uudet jäsenet saavat lehden jäsenpaketin mukana. Lisäksi lehteä jaetaan muun muassa terveydenhuollon ammattilaisille ja yhteistyökumppaneille.

Aura-lehti on yksi yhdistyksen seuratuimpia viestintäkanavia, joka saa vuosittaisessa kohderyhmäkyselyssä aina paljon positiivista palautetta.

On todella odotettu päivä aina kun lehti ilmestyy.

Mukaan tekemään Aura-lehteä?

Aura-lehden tekemiseen voi osallistua kirjoittamalla itse tai vinkkaamalla meille juttuaiheesta.

Otamme mielellämme vastaan muun muassa:

Jos sinulla on teksti valmiina tai tiedät kiinnostavan henkilön, aiheen tai teeman, jopa sopisi lehteen, ole rohkeasti yhteydessä lehden toimitussihteeri Minna Tukevaan minna.tukeva@migreeni.org(avautuu uuteen ikkunaan)!

Lehden tekemiseen voi osallistua myös toimittajan tai valokuvaajan roolissa joko vapaaehtoisena tai freelancerina.

Ilmoitusmyynti

Yritykset voivat tukea Aura-lehden tuottamista ostamalla lehdestä ilmoituspaikan. Lehden painomäärä on 5000 kpl. Ilmoituspaikkojen koot ja hinnat löytyvät lehden mediakortista.

Lisätietoja Aura-lehdestä voi kysyä toimitussihteeri Minna Tukevalta.

Minna Tukeva
Järjestökoordinaattori
puh. 050 401 2321