Kivunhoitoa – kenen ehdoilla?

Kroonisesta kivusta kärsii noin miljoona suomalaista. Kipu voi vaihdella lievästä erittäin vaikeaan. Toimintakykyä merkittävästi haittaavaa, erittäin vaikeaa kroonista kipua esiintyy noin 300 000 suomalaisella.

Kun pitkittynyttä kipua lähdetään hoitamaan, on alkuasetelma varsin selkeä. Kipupotilas haastatellaan ja tutkitaan. Hänen kipunsa (kesto, tyyppi, sijainti, voimakkuus) ja toimintakykynsä arvioidaan. Myös muut sairaudet, elämäntavat ja psykososiaaliset tekijät käydään läpi. Näin on kirjattu Käypä hoito -suositukseen.

Kipupotilaan hyvä hoito perustuu toimivaan hoitosuhteeseen ja empaattiseen ja kuuntelevaan suhtautumiseen. Kivunhoitoa varten tehdään hoito- ja kuntoutussuunnitelma, ja se laaditaan yhdessä potilaan kanssa niin, että molemmat tahot voivat siihen sitoutua. Hoito sovitetaan yksilöllisesti kivun aiheuttajan ja potilaan ominaisuuksien mukaan. Kaikki tämä on myös kirjattu Käypä hoito -suositukseen.

Kivunhoidon tavoitteena on kivun lievittyminen, toimintakyvyn kohentuminen ja elämänlaadun paraneminen. Kroonista kipua ei yleensä pystytä kokonaan poistamaan, mutta sitä voidaan monin eri tavoin lievittää. Potilasta myös tuetaan, jotta hän selviää ja jaksaa elää kivun kanssa.

Lääkkeettömät hoidot ovat kivunhoidon perusta, mutta useimmiten ne eivät yksin riitä ja niihin liitetään lääkitys. Vaikeiden kroonisten kipujen lääkitys ja seuranta on vaativaa, ja siksi kipukroonikolla tulisi olla pysyvä hoitosuhde kivun hoitamiseen perehtyneeseen lääkäriin ja muihin terveydenhuollon ammattilaisiin, joilla on osaamista kivun hoidossa.

Kroonisen kivunhoidon askelmerkit ovat periaatteessa kunnossa. Potilasta kuunnellaan ja tutkitaan. Sen jälkeen kiputilannetta pyritään helpottamaan eri tavoin. Miksi kivunhoito ei kuitenkaan tuhansien potilaiden mielestä sitten onnistu Suomessa?

Yksi syy on yksinkertaisesti se, että kivunhoitoon perehtyneitä lääkäreitä on Suomessa aivan liian vähän. Resurssit vaihtelevat paikkakunnittain, eikä kivunhoitokoulutus ole muillakaan terveydenhuollon ammattilaisilla kaikkialla ajan tasalla.

Monin paikoin on myös laittomasti linjattu, että nyt annamme enää lääkkeettömiä hoitoja tai ei hoitoa ollenkaan. Tällaiset linjaukset eivät ole Käypä hoito -suosituksen mukaisia, eikä niille ole potilaan edusta nousevia perusteluja. Silti jossakin on vain niihin vedoten ryhdytty ajamaan alas lääkeyhdistelmiä, jotka toisaalla on pitkäjänteisesti kokeillen saatu rakennettua niin, että kipupotilas niistä parhaiten hyötyy.

Jokaisella potilaalla on oikeus yksilölliseen hoitoon. Lähes jokaiselle migreeniä sairastavalle löytyy jokin sopiva lääke, kunhan sekä potilaalla että lääkärillä riittää malttia ja sinnikkyyttä kokeilla eri vaihtoehtoja. Mikäli kivunhoito ei onnistu perusterveydenhuollossa tai työterveyshuollossa, tulee potilas lähettää erikoissairaanhoitoon tai konsultoida migreeniin erityisesti perehtynyttä neurologia.

Jos migreeni hoidetaan tehottomasti, lääke otetaan liian myöhään tai kohtaukset pitkittyvät, on riskinä, että keskushermoston kipuradat herkistyvät, jolloin kipu saattaa pitkittyä ja hankaloitua entisestään. Tällöin toimivan lääkityksen rinnalle on tärkeää saada myös muuta hoitoa, joka auttaisi rauhoittamaan jatkuvasta kivusta ylivirittynyttä.

Artikkeli on julkaistu Päänsärky-lehdessä 1/2019.