Sairaanhoitajan työpäivä työhyvinvoinnin näkökulmasta
Mitkä asiat haastavat tai tukevat sairaanhoitajan työhyvinvointia? Taina Lahti pohti asiaa yhden työpäivän ajan. Kirjoitus on osa blogisarjaa, jossa eri alojen ammattilaiset kertovat työpäivistään pohtien asiaa erityisesti työhyvinvoinnin näkökulmasta.
Taina Lahti
Sairaanhoitaja
Päiväni alkaa kellon soidessa 4:45. Aamutoimien jälkeen eväät reppuun ja matkaan klo 5:30. Muutaman minuutin kävely bussille ja sitten hieman vajaa 1,5 h köröttelyä koti Helsinkiä. Työmatkalla voi vielä kerätä voimia työpäivään viettämällä omaa laatuaikaa, vaikkapa kuuntelemalla musiikkia/äänikirjaa, lukemalla, neuloen tai keskittyen vain kuulostelemaan ”mitä minulle kuuluu”.
Tänään kuuntelen matkalla ”Aivokirurgin muistelmia” ja ikään kuin solahdan jo työmoodiin. Olenhan ennen nykyisiä tehtäviä työskennellyt vuodeosastolla, jossa hoidettiin samanlaisia aivokirurgin leikkaamia potilaita. Töihin saavuttuani ihmettelenkin, miten hommat ovat ihan alkutekijöissä, vaikka mielessäni olin jo parissa leikkauksessa mukana! Huh Huh – mikä aivojen harha! Kannattaisi valita jotain muuta kuunneltavaa, eikö?
Aamuni alkaa aina sillä, että tarkistan päivän leikkaus- ja potilaslistaa ja vertaan niitä almanakkani tietoihin, täsmääkö suunnittelemani päivän ohjelmasta? – Almanakka luo hallinnan tunnetta ja vapauttaa muistia, oiva keino pysyä vaihtelevissa tilanteissa mukana. Tosin merkinnät kannattaa tehdä lyijykynällä, sen verran muutoksia suunnitelmiin tulee milloin mistäkin syystä.
Toimin asiantuntijasairaanhoitajana neuromodulaatiotiimissä. Neuromodulaatiohoidossa vaikutetaan potilaan hermoverkostojen toimintaan kehoon asennettavan stimulaattorin tai lääkepumpun kautta. Työni koostuu kroonisen kivun, liikehäiriöiden ja spastisuuden vuoksi neuromodulaatiolla hoidettujen potilaiden ohjauksesta, laitteiden säätämisestä ja seurantakäynneistä sekä ongelmien kartoittamisesta.
Arjessa työtäni määrittää toteutuva leikkaustoiminta ja joudun sovittamaan kaiken muun sen ympärille. Potilaiden ajanvaraukset poliklinikalle täytyy keskittää niihin aikoihin/päiviin, kun leikkauksia ei tehdä. Tämä aiheuttaa joskus perumisia/aikojen siirtoa, mutta se on myös itselle stressaavaa- sujuuko toimenpide ajallaan ja ehdinkö seuraavaan tapaamiseen oikeaan aikaan! Työhyvinvoinnin kannalta hallinnan tunne on tärkeässä osassa, eikä siinä aina pelkkä almanakka auta! Yleensä asiat kuitenkin sujuvat kohtuullisesti ja ihmiset ovat todella ymmärtäväisiä ja suvaitsevia myöhästymisten suhteen. Ja auttavia käsiä löytyy työyhteisöstä, kun vain rohkeasti pyytää. Auttajan työssä avun pyytäminen koetaan helposti heikkouden merkiksi, vaikka kukaan meistä ei selviä tässä elämässä ilman toista. Olen luopunut yksinpärjäämisen harhasta ja vahvuudeksi on noussut se, että voin pyytää apua, jos en osaa, jaksa tai ehdi jotain asiaa. Kun pyydän apua, ilmaisen arvostavani kollegan/työyhteisön jäsenen ammattitaitoa ja vahvistan hänen merkityksellisyyden tunnettaan. Totta on, oman heikkoutensa voi näyttää vain sellaisessa (työ)yhteisössä, jonka kokee turvalliseksi. Olen onnekkaassa asemassa tämän asian suhteen.
Tänään leikkauksia on kaksi ja toinen täällä omassa uudessa toimipisteessä ja toinen erillisessä sivupisteessä.
Yksikkömme on juuri siirtynyt upouusiin toimitiloihin, mutta henkilökuntapulan vuoksi edelleen joudumme leikkaussali- ja osastohoitoa vuokraamaan toisesta sairaalasta. Työhyvinvoinnin kannalta ajattelen tämän monessa paikassa toimimisen takaavan sen, että työnantaja pystyy varmistamaan riittävän päivittäisen liikunnan. Hyvän peruskunnon omaavat jaksavat työssään paremmin! Uudessa sairaalassa on valtavat, avarat tilat, ja saan helposti 10 000, jopa 14 000 askelta päivän aikana! Lisäpointtina on, että siirtymiset paikasta toiseen antavat myös mielelle aikaa rauhoittua/nollautua ja valmistautua(?) seuraavaan tehtävään! Kauniissa ympäristössä se on kuin pieni miniloma!
Aloitan ensin omassa LEIKO-yksikössä ja potilaan voinnin ja tilanteen selvittelyn jälkeen olen yhteydessä kirurgiin jatkosuunnitelmista. Sitten leikkausyksikköön valmistelemaan suunniteltuun toimenpiteeseen tarvittavat laitteet. Leikkaussalinhoitajaa varten jätän ohjelmointilaitteen, jotta hän voi tarkastaa leikkauksen aikana, että potilaaseen asetettu laite on toimintakunnossa. Sen jälkeen pakkaan seuraavaa potilasta varten tarvittavat laitteet mukaan ja suuntaan toista toimipistettä kohti. Ajan säästämiseksi kuljen muutaman kilometrin välimatkan taxilla.
Siellä odottaa implantoidun stimulaattorin vaihtoa potilas, jonka säädöt täytyy tarkastaa vanhasta laitteesta ja siirtää uuteen laitteeseen. Koska nyt olen paikalla, tarkistan leikkaussalissa uuden laitteen toiminnan itse. Sen jälkeen menen osastolle odottelemaan tuota potilasta ja sitä, että hän on riittävän virkeä oppimaan uuden potilasohjaimen toimintaa ja käyttöä.
Odotellessa syön aamupalan eväsvarastostani. Ruokataukoja kuittaan päivässäni odotusten ja siirtymisten aikana ja siinä eväät ovat loistava keksintö. Ihanteellista olisi, jos ruokatauon voisi pitää yhdessä toisten kanssa, joka henkilöstöravintolassa tai sosiaalitilassa yhdessä muiden työyhteisön jäsenten kanssa olisi palauttavinta. Aina se ei vaan onnistu ja jos en huolehdi syömisestä ja juomisesta, uuvun ja työkykyni laskee, saan mahdollisesti vielä migreeninkin. Siksi pikaruokailu eväistä, vaikka pikaisesti pystyruokailuna, on parempi kuin ei ruokailua ollenkaan.
Kun olen selvinnyt tästä, suuntaan kiireellä takaisin poliklinikalle omaan vastaanottotilaani, jonne on saapunut potilas odottamaan lääkeainepumppunsa täyttöä. Sen jälkeen teen näiden potilaiden kirjaukset loppuun. Tänään iltapäivällä onkin teams-kokous. Kokouksen jälkeen lähden vuodeosastolle katsomaan, onko aamulla tässä talossa leikattu potilas jo riittävän virkeä perehtymään oman laitteensa potilasohjaimen toimintaan. Samalla tarkistetaan vastaako stimulaattorin säätö potilaan tarvetta. Potilas saa ennen kotiutumista kotihoito-ohjeet, potilaskortin ja kontrollikäyntiä varten ajan.
Ennen omaa kotiin lähtöäni tarkistan vielä huomisen ohjelman ja onko siihen kaikki tarvittavat laitteet ja tavarat valmiina. Tarkastan vielä mihin mahdollisiin soittopyyntöihin ja sähköposteihin täytyy vastata ja loput jäävät odottamaan huomista.
On helpompi päästää päivästä irti, kun on tarkastanut listan töistä, jotka on ollut välttämätön tehdä. Priorisointia tarvitaan jatkuvasti, on sitten kyseessä kokous, sähköposti, soittopyyntö tai potilaan ajanvaraus. Asioita on pakko arvottaa ja mielessä täytyy olla kirkkaana perustehtävän ydin ja tavoite. Toisaalta aina vilkaisu ja suunnitelma huomiseen vähentää stressiä ja nostaa hallinnan tunnetta. Loppuviikosta teen jo karkeaa suunnitelmaa seuraavalle viikolle, jota tarkistan päivittäin.
Työni on vaihtelevaa ja monipuolista. Teen antoisaa, mielenkiintoista työtä mukavien asiakkaiden kanssa osana kivaa, ammattitaitoista työyhteisöä ja tiimiä. Työni taakkana on suuri työmäärä, joka minusta riippumattomista syistä saattaa venyä suunnitellun työajan ulkopuolelle. Tavoittelen töistä lähtemistä viimeistään klo 16 mennessä, joka päivä en siinä onnistu. Esimieheni tukee tässä asiassa minua eli kun se on työni puolesta mahdollista, lähden tai tulen töihin myöhemmin. Pidän tätä mahdollisuutta työtäni tukevana tekijänä.
Hyvinvointi koostuu aivotutkija Minna Huotilainen mukaan ruoasta, liikunnasta/aktiivisuudesta ja unesta/levosta ja näiden suhteesta toisiinsa. Jos en nyt kokenut niin hyvin onnistuneeni työhyvinvoinnin näkökulmasta muuten, niin näistä kolmesta pidän kiinni ja näihin uskon vakaasti! – Kun herään aamulla ajoissa, pidän huolta, että olen nukkumassa viimeistään klo 21. Liikunnasta huolehtikin työnantajani, toki koirani kanssa vielä otan raitista ilmaa iltalenkillä. Ja eväät, ne olivat oiva kiireisen energian varmistaja.