fbpx

En olekaan yksin

Milana Pulliainen

17.10.2019

Joskus oli ajanjakso, jolloin päivät tuntuivat kuin niillä ei olisi ollut merkitystä. Ei ollut väliä oliko työpäivä, vapaapäivä, soittiko ystävä pyytääkseen kahville, oliko juhlapyhä vai paistoiko aurinko pihalla niin kuin kutsuakseen jäätelölle. Minulle ne päivät oli ja meni. Ne olivat päiviä, kun olin yksin. Tai oikeastaan päiviä, kun saimme olla migreenini kanssa kaksin.

Se oli ajanjakso, jolloin havahduin siihen ajatukseen, että jos elämä jatkuu näin, minun on pakko saada elämääni joku, joka ymmärtää. Oma ymmärryskin meinasi olla vaakalaudalla niinä kaikkina päivinä, kun migreenin pitkittyessä tulin hetkittäin pelänneeksi, jos tälle ei näy loppua ja valo tunnelin päässä jäisi vain haavekuvaksi.

Onneksi perheeni, ystäväni ja muut läheiseni jaksoivat kannustaa, kuunnella ja lohduttaa minua. Silti minusta tuntui, että olen taakka. Se oli ajanjakso elämästäni, kun ei juuri muuta kuulu. Ei muuta kuin migreenin tuomaa valittamista, siitä kuinka pahoin voin. Silloin rupesin tuntemaan häpeää. Tiesin, että migreeni on kokonaisvaltaisesti lamaannuttavaa ja pysäyttävää, mutta häpesin aloittaa keskustelun taas samasta aiheesta kuin viime kerralla ja sitä edellisellä kerralla.

Monesti kerroinkin, että minulle kuuluu hyvää. Tottahan se osittain oli, ei kaikki päivät olleetkaan niin vaikeita. Migreeni onkin kuin varjo, kulkee aina mukana, mutta aina se ei tule nähtäväksi.

Selvittyäni siitä ajanjaksosta, joka oli äärimmäisen rankka, halusin palavasti tietää, mistä löydän sen toisen. Sen toisen ihmisen, joka ehkä myös sulkee kipunsa häpeään ja taistelee juuri niille päiville merkitystä. Ja sen toisen, joka voisi jakaa niitä samoja tunteita, oireita ja kokemuksia, siten, joihin voisi samaistua.

En olisikaan silloin yksin, enkä kaksin migreenini kanssa. Minulla olisi rakkaat ympärilläni, mutta sitten myös se vertainen.

Kansainvälistä vertaistuen päivää vietetään tänä vuonna 17.10. Tuo päivä on minulle hyvinkin merkityksellinen. Nähtyäni valoa tunnelin päässä ja sen jälkeen löytäessäni itseni vertaistukiryhmästä, tiesin, että päivät, jotka tuntuivat merkityksettömiltä silloin joskus, saivat merkityksen.

Vertaistuki on äärimmäisen tärkeä voimavara. Kaikilla niillä tarinoilla on oikeus tulla ilmaan, saada itsensä näkyviksi ja kuulluiksi. Sillä nekin, on päiviä, joilla on merkitystä. Sinulla on!

Lämmin halaus syksyysi ja kaikkea hyvää!

Toivon, että et jää kaksin migreenisi kanssa.


Älä jää yksin!

Liity tästä