fbpx

Innostuneena ja motivoituneena uuteen

Avatar

24.5.2019

On aika tutustua! Olen Annika Saine, Migreeniyhdistyksen tuore viestintäkoordinaattori. Olen huhtikuussa Turun yliopiston mediatutkimuksen oppiaineesta valmistunut filosofian maisteri, ja olen tehnyt jo opiskeluaikanani erilaisia viestintätöitä muun muassa järjestömaailmassa. Nyt pääsen ottamaan haltuuni Migreeniyhdistyksen viestintää, ja olen siitä valtavan innoissani!

Helmikuun lopulla törmäsin somessa työpaikkailmoitukseen, jossa haettiin Migreeniyhdistykseen asiantuntijaa suunnittelemaan, kehittämään ja toteuttamaan yhdistyksen viestintää. Ennen kaikkea kuitenkin haettiin hyvää tyyppiä vastaamaan viestinnästä. Siltä istumalta minulle tuli vahva tunne siitä, että tämä voisi olla minun paikkani. Ja niin päätin hakea.

Olin mahdottoman onnellinen saadessani haastattelukutsun ja myöhemmin kutsun myös jatkohaastatteluun. Molemmilla haastattelukierroksilla edelleen vahvistui tunne siitä, että tämä olisi minun paikkani, unelmaduuni juuri minulle. Työni tarjoaa sopivassa suhteessa vastuuta ja vapautta, mikä on loistava juttu kehittämisen ja kehittymisen kannalta.

Riemu repesi lopullisesti maaliskuun lopulla, kun toiminnanjohtajamme Sirpa soitti ja kertoi, että minut on valittu tehtävään. Oli ihana kuulla, että ammattitaitoani ja positiivista asennettani pidettiin juuri sopivana tähän tehtävään. Jo rekryprosessin aikana huomasin, että Migreeniyhdistyksen tiimi on aivan ihana, huumorintajuinen ja aidon innostunut työstään. On suuri ilo saada kuulua näin aurinkoiseen työyhteisöön.

Migreeniyhdistyksessä työskentelyn aloitin tällä viikolla. Ensimmäinen työviikko on mennyt perehtyessä ja uutta suunnitellessa. Konkreettistakin on jo saatu aikaan, sillä olemme ottaneet haltuun yhden uuden somekanavan: Migreeniyhdistys löytyy nyt myös LinkedInistä. Luvassa on juttua muun muassa yhdistyksemme ajankohtaisista uutisista ja muista teemoista sekä siitä, millaista meillä on olla töissä. Seuraathan sinäkin jo meitä?

Viestintään suhtaudun suurella sydämellä ja intohimolla. Haluan olla mukana kehittämässä uutta ja heittämässä välillä hullujakin ideoita pöydälle. Sitä kautta yhdistyksemme viestintää saadaan kehitettyä entisestään paremmin eri kohderyhmiä palvelevaksi. Erityisiä suosikkejani ovat some ja muu digitaalinen sisällöntuotanto, ja koenkin olevani niissä parhaimmillani. Rakastan myös kirjoittamista, olipa kyse sitten lyhyen somepostauksen, pitemmän lehtiartikkelin tai vaikkapa tällaisen blogipostauksen kirjoittamisesta. On ihanaa, kun inspiraatio iskee ja saa laittaa näppäimistön sauhuamaan.

Toimistollamme on innostunut tekemisen meininki, joka motivoi ja kannustaa itseäni luoviin ideoihin. Meillä on vahva halua kehittyä, tavoittaa ja vaikuttaa entistä näkyvämmin. Se on loistava pohja, jolle tulevaisuuden viestintää aletaan suunnittelemaan. Asiantuntija- ja kehitystehtävissä minua motivoikin suuresti juuri vastuun ja vapauden yhdistelmä, joka vaatii, mutta toisaalta myös mahdollistaa paljon. Vastuu ja vapaus ovat kehittämisen ja kehittymisen yksi olennainen edellytys.

Olemme kasvava järjestö, mikä toisaalta tuo viestinnällemme ja sen kehittämiselle haasteita, mutta vielä tärkeämpää on se, miten valtavasti kasvu luo uusia viestinnällisiä mahdollisuuksia. Olen valtavan iloinen ja innoissani siitä, että pääsen suunnittelemaan Migreeniyhdistyksen viestintää. Samalla tehtävä opettaa myös itselleni varmasti paljon uutta sekä viestinnästä että järjestömaailmasta ylipäätään. On hienoa saada kuulua upeaan Miggetiimiin ja päästä kehittämään yhdistystä ihanien, ammattitaitoisten ja innokkaiden työkaverien kanssa. Ensimmäinen työviikkoni on vain vahvistanut sitä tunnetta, että tämä todellakin on unelmaduuni!

Aurinkoista kesää sinulle, ja tervetuloa seuraamaan viestintää ja muuta toimintaamme jatkossakin!

Onko sinulla kysymyksiä tai ehdotuksia viestintäämme liittyen? Annikaan voit olla yhteydessä yhdistyksemme viestintään liittyvissä asioissa. Kerro rohkeasti kysymyksesi tai toiveesi: annika.saine@migreeni.org, 050 578 1169.


Älä jää yksin!

Liity tästä