Migreenin paradoksi – korkea tautitaakka, systemaattinen alirahoitus ja sukupuolivinouma

Migreenipotilaat kohtaavat systemaattisia esteitä kaikilla tasoilla, mukaan lukien dramaattisen tutkimuksen alirahoituksen, naisiin kohdistuvan vähättelevän suhtautumisen päivystyspoliklinikoilla ja lisäksi myös sukupuoleen perustuvien analyysien puuttumisen kliinisissä tutkimuksissa. Tie eteenpäin on selvä. Migreenin aseman erittäin yleisenä, vakavasti vammauttavana ja suhteettomasti naisia kohtaavana sairautena, tulisi lisätä päättäjien huomiota ja johtaa resurssien allokointiin ongelman ratkaisemiseksi nykyisen systemaattisen laiminlyönnin sijasta.

Luettuani Tom Zeller Jr:n teoksen ”The Headache” halusin selvittää mitä viimeisen 15 vuoden (2010–2025) aikana on havaittu lääketieteellisessä tutkimuksessa aihepiiriin liittyen. Löytyykö tutkitusta tiedosta todisteita Zellerin esille tuomista vinoumista migreeniin liittyen? Tutkimustietoa löytyi todella paljon ja seuraavassa on vain osa kyseisestä tiedosta. 

Vaikka migreeni on maailman toiseksi vammauttavin sairaus ja sitä sairastaa 1,16 miljardia ihmistä maailmanlaajuisesti, migreenin tutkimus saa silti Yhdysvaltain terveysvirastolta (NIH) rahoitusta vain 0,51 dollaria potilasta kohden verrattuna esimerkiksi MS-taudin saamaan 252,50 dollariin. Tämä ero heijastaa laajempaa sukupuoleen liittyvää vinoumaa, terveydenhuollossa tapahtuvaa syrjintää ja rakenteellista laiminlyöntiä lääketieteellisessä tutkimuksessa sekä kliinisissä käytänteissä. 

Olen kerännyt tämän kansainväliseen tieteellisen kirjallisuuteen perustuvan katsauksen vuosina 2010–2025 julkaistuista artikkeleista ja selvityksistä. Se osoittaa kuinka migreeni, sairaus joka vaikuttaa pääasiassa naisiin, aiheuttaa pelkästään Yhdysvalloissa 31 miljardin dollarin vuosittaiset taloudelliset tappiot. Migreenipotilaat kohtaavat systemaattisia esteitä kaikilla tasoilla, mukaan lukien dramaattisen tutkimuksen alirahoituksen, naisiin kohdistuvan vähättelevän suhtautumisen päivystyspoliklinikoilla ja lisäksi myös sukupuoleen perustuvien analyysien puuttumisen kliinisissä tutkimuksissa. Lisäksi naisten kokemaa päänsärkyoiretta vähätellään ja oireita pidetään liian usein psyykkisinä. Tutkimusaineisto osoittaa, että yksi ihmiskunnan yleisimmistä ja vammauttavimmista sairauksista on jäänyt tietynlaiseen loukkuun tieteellisen laiminlyönnin, sukupuolisyrjinnän ja terveydenhuollon ylläpitämän stigman kierteen takia, joka pitää yllä yli miljardin ihmisen kärsimystä maailmanlaajuisesti. 

Migreeni sijoittuu maailman vammauttavimpien sairauksien kärkeen 

”Global Burden of Disease” -tutkimus piirtää karun kuvan migreenin vaikutuksista. WHO:n datan mukaan vuosilta 2016-2021 migreeni sijoittuu maailmanlaajuisesti toiselle sijalle toimintakyvyn puutteen takia eletyissä vuosissa (YLDs = years lived with disability); ainoastaan alaselkäkipu ohittaa sen yleisyydessä. Naisilla ikävälillä 15–49 vuotta migreeni on maailman suurin toimintakyvyttömyyden aiheuttaja. Migreeni vaikuttaa 14,7 % maailman väestöstä – 1,16 miljardiin ihmiseen – ja aiheuttaa 5,6 % kaikista maailmanlaajuisista YLD:istä. 

Tautitaakkaan liittyvät sukupuolierot ovat erityisen silmiinpistäviä. Migreeni sijoittuu naisilla viidenneksi kokonais-DALY:issa (menetettyjä toimintakykyisiä vuosia). Tässä on selvä nousu vuoden 1990 sijalta 13, kun taas miehillä se on sijalla 20. Nuorilla aikuisilla ikävälillä 15–49 vuotta migreeni aiheuttaa 11,2 % kaikista naisten YLD:istä verrattuna miesten 7,5 prosenttiin. Nämä sijoitukset heijastavat paitsi esiintyvyyseroa – naisilla on kolme kertaa todennäköisemmin migreeni kuin miehillä – myös vakavuuseroa, naisten migreenikohtausten kestäessä keskimäärin 36,7 tuntia verrattuna miesten 28,4 tuntiin. 

Taloudelliset analyysit vahvistavat toimintakyvyn vajeen löydökset. Pelkästään Yhdysvalloissa migreeni aiheuttaa 19,3–22 miljardin dollarin vuosittaiset kustannukset, jakaantuen lähes tasan suorien terveydenhuoltokulujen ja tuottavuustappioiden välillä. Migreeni aiheuttaa 112 miljoonaa vuodehoitopäivää vuodessa Yhdysvalloissa, naisten keskiarvon ollessa 5,6 päivää vuodessa ja miesten 3,8 päivää. Eurooppalaisissa tutkimuksissa on todettu samankaltaisia löydöksiä. Saksassa esimerkiksi on dokumentoitu 1 733 € tuottavuustappio potilasta kohden vuosittain. Ehkä kaikkein hämmästyttävintä on se, että 95 % migreenistä kärsivistä naisista kertoo, että he eivät he voi suoriutua täysin työstään sairautensa takia, European Migraine & Headache Alliancen selvityksen perusteella.

Tutkimusrahoitus ei vastaa tautitaakan suuruutta 

Kontrasti migreenin aiheuttaman tautitaakan ja siihen käytettävän tutkimusrahoituksen välillä edustaa yhtä lääketieteen räikeimmistä eroista. NIH:n rahoitus migreenitutkimukselle oli esimerkiksi vuonna 2017 yhteensä noin 45 miljoonaa dollaria, edustaen alle 0,14 % NIH:n 33,1 miljardin dollarin budjetista. Tämä tarkoittaa vain 0,51 dollaria potilasta kohden – luku, joka muuttuu entistä karummaksi, kun sitä verrataan muihin neurologisiin sairauksiin. 

MS-tauti, joka vaikuttaa noin 350.000 amerikkalaisen elämään, saa NIH:n rahoitusta 252,50 dollaria potilasta kohti – 495 kertaa enemmän kuin migreeni, vaikka MS-tauti vaikuttaa paljon pienempään määrään ihmisiä. Kun tämä lasketaan DALY:a (menetettyjä toimintakykyisiä vuosia) kohti, migreenipotilas saa vain 29 dollaria DALY:a kohden verrattuna keskiarvoon, joka on 723,50 dollaria muiden neurologisten sairauksien kohdalla. Päästäkseen samalle tasolle kuin muut neurologiset sairaudet, migreenitutkimuksen tulisi saada tautitaakan perusteella rahoitusta noin 322 miljoonaa dollaria vuosittain, mikä tarkoittaisi 8-10 kertaista lisäystä nykyisestä tasosta. 

NIH:n datan analyysi vuosilta 2007-2017 osoittaa, että migreenitutkimus sai alle 0,05 % NIH:n kokonaisbudjetista ko. ajanjaksolla. Vaikka rahoitus kasvoi 43 % vuodesta 2020 vuoteen 2021, se jätti silti migreenitutkimuksen dramaattisesti alirahoitetuksi suhteessa sairauksiin, joilla on samanlainen tai pienempi tautitaakka kuin migreenillä. Vertailun pohjaksi voidaan esittää esimerkiksi, että ALS saa 61 kertaa enemmän rahoitusta kuin epilepsia, vaikka ALS-potilaita on noin 12.000 verrattuna epilepsian 3 miljoonaan potilaaseen. 

Yksityiset säätiöt yrittävät täyttää tämän aukon, mutta rajallisin resurssein. Migraine Research Foundation on myöntänyt 73 apurahaa vuodesta 2006 lähtien, kun taas National Headache Foundation on myöntänyt yli 2 miljoonaa dollaria 215 tutkimusapurahan kautta – summat, jotka kalpenevat verrattuna syövän tai sydänsairauksien tutkimukseen myönnettyjen miljardien dollarien apurahojen rinnalla.

Euroopassa vuoden 2004 tiedot osoittavat vieläkin karumpaa eroa. Migreenitutkimuksen 315 miljoonan euron kokonaisrahoituksesta 98 % tuli lääketeollisuudelta, julkisen rahoituksen kattaessa vain 7 miljoonaa euroa.

Sukupuolivinouma tulee esille diagnostiikan ja hoidon joka tasolla 

Vaikka naiset muodostavat enemmistön migreenipotilaista, systemaattinen sukupuolivinouma heikentää heidän hoitoaan. Systemaattinen katsaus vuodelta 2023, jossa oli mukana 25 kliinistä tutkimusta, jotka kohdistuivat CGRP:n monoklonaalisiin vasta-aineisiin paljasti, että vaikka 85,1 % osallistujista oli naisia, vain 8 % tutkimuksista oli mukana ensisijaisena päätetapahtumana sukupuoleen perustuva analyysi. Yksikään 25 tutkimuksesta ei käsitellyt tuloksia erikseen miesten ja naisten osalta, ja mikä myös oli hämmästyttävää, vain yhdessä tutkimuksessa oli naispuolinen päätutkija.

Migreenin paradoksi ulottuu myös kliinisiin käytänteisiin. Vaikka naiset hakevat todennäköisemmin hoitoa migreeniin kuin miehet ja saavat siten itselleen diagnoosin terveydenhuollon eri toimijoilta, he silti kohtaavat merkittäviä esteitä siinä, että heidän oireensa otettaisiin vakavasti. Harvard Health raportoi, että vaikka 70 % kroonisista kipupotilaista on naisia, 80 % kliinisistä kipututkimuksista tehdään miespuolisilla koehenkilöillä. Naisten todennäköisyys tulla väärin diagnosoiduksi ja kotiutetuksi ennenaikaisesti akuutin lääketieteellisen tapahtuman aikana on seitsemän kertaa suurempi kuin miehillä, ja heidän oireitaan pidetään useammin psyykkisistä syistä johtuvana kuin miehillä.

Päivystyspoliklinikoilla tehdyt tutkimukset paljastavat huolestuttavia trendejä. Vaikka naisen vakavat oireet luokiteltaisiin kiireelliseksi, hän kohtaa silti edelleen syrjintää. Useissa tutkimuksissa erityisesti Yhdysvalloissa, on havaittu migreenipotilaiden ja erityisesti naisten tulevan leimatuksi “huumaavien lääkkeiden hakijoiksi” voimakkaasta kivusta huolimatta. Tässä vinoumassa on mielenkiintoinen rodullinen yhtymäkohta siten, että vastaavassa tilanteessa mustaihoisten potilaiden todennäköisyys saada migreenin akuuttihoitoon tarkoitettuja lääkemääräyksiä on vain 14 % verrattuna vastaavan valkoihoisten 37 % lukuun. 

Myös diagnostinen tarkkuus vaihtelee dramaattisesti sen mukaan kuka diagnoosin määrittää ja se paljastaa myös systemaattisia diagnostiikan ongelmia. Intialaisessa tutkimuksessa (2019) havaittiin, että vaikka neurologit saavuttivat 75 % diagnostisen tarkkuuden migreenin osalta, yleislääkärit pääsivät vain 8,3 %:n diagnostiseen tarkkuuteen. Samassa tutkimuksessa silmälääkärit eivät kyenneet diagnosoimaan oikein yhtään potilasta, vaikka tutkimuksen kaikilla 18 potilaalla oli migreenin tyyppioireet. Perusterveydenhuollon lääkärit, jotka kohtasivat migreenipotilaan tavallisesti ensimmäisenä, määräsivät estolääkkeitä vain 32,8-38,6 %:lle ko. lääkitykselle soveltuvista potilaista ja määräsivät muutenkin merkittävästi vähemmän migreenille spesifisiä lääkehoitoja kuin neurologit. 

Hormonaaliset tekijät ovat edelleen huonosti tunnettuja naisten migreenin taustalla 

Hormonien merkitys naisten migreenin taustalla on edelleen yksi räikeimmistä tiedollisista aukoista sekä diagnostiikassa että hoidossa. Vaikka 60–70 % migreenistä kärsivistä naisista kokee kuukautisiin liittyviä kohtauksia, ns. kuukautismigreeni on silti edelleen huonosti tunnistettu. ”Puhdasta kuukautismigreeniä” esiintyy ainakin 6 %:lla lisääntymisikäisistä naisista. Kuitenkin useimmissa hormonaalisia mekanismeja käsittelevissä tutkimuksissa on ollut yleensä vain alle 50 osallistujaa.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että perimenstruaaliset kohtaukset ovat 35 % pidempiä kestoltaan ja ne uusiutuvat triptaanihoidon jälkeen jopa 25 % useammin kuin kohtaukset, jotka eivät liity kuukautisiin. Kriittinen kynnys kuukautisiin liittyvän migreenin ilmaantumiselle näyttää olevan, kun estrogeenitaso putoaa pysyvästi alle 45-50 pg/ml. Hoitotutkimukset ovat osoittaneet kuitenkin ristiriitaisia tuloksia. Estradioligeelin käyttöön liittyi 22 % migreenipäivien vähentymä verrattuna lumelääkkeeseen suurimmassa satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa, mutta silti kaksi muuta tutkimusta, joissa käytettiin estradiolilaastareita antoi negatiivisen tuloksen.

Raskaus tarjoaa luonnollisen keinon havainnoida hormonaalisia vaikutuksia migreeniin. Kolmannen trimesterin aikana 67% – 89 % naisista kokee migreenin helpottuvan. Tähän liittyy kuitenkin suurentuneita riskejä. Naisilla, joilla on raskautta edeltävä migreeni, on tutkimusten mukaan 17 % korkeampi riski ennenaikaiseen synnytykseen, 28 % korkeampi riski raskausajan verenpainetaudille ja 40 % korkeampi riski pre-eklampsialle eli raskausmyrkytykselle. Vaihdevuosien jälkeen kaksi kolmasosaa naisista raportoi migreenin oireiden helpottuvan. Hormonikorvaushoitojen vaikutukset migreenin oireisiin vaihtelevat huomattavasti hormonihoidon formulaatiosta ja annostelutavasta riippuen.

Naisilla, joilla on aurallinen migreeni, aivohalvauksen riski on kaksinkertainen, jota hormonaaliset yhdistelmävalmisteet edelleen kohottavat. WHO:n ohjeiden perusteella nämä valmisteet ovat kontraindisoituja perustuen pääasiassa kauan sitten tehtyihin tutkimuksiin, joissa käytettiin suurempia annoksia sisältäviä valmisteita kuin mitä nykyään käytetään. Modernit matala-annosvaihtoehdot (alle 30 μg estrogeenia) ovat osoittautuneet paremmin siedetyiksi, mutta tutkimustieto tältä osin on edelleen rajallista. Migreeni vaikeutuu 18 % – 50 %:lla naisista suun kautta otettavien ehkäisypillereiden käytön aikana, kun taas 3 % -35 % kokee oireiden lievittyvän. Tähän liittyy kuitenkin vaihtelevuutta, jota nykytutkimus ei toistaiseksi osaa ennustaa tai selittää.

Kliinisissä tutkimuksissa sukupuolien väliset analyysit jätetty tekemättä 

Sukupuoliedustuksen paradoksi migreenin kliinisissä tutkimuksissa edustaa tutkimussuunnittelun perustavanlaatuista epäonnistumista. Viimeaikaisista FDA:n hyväksymistä migreenilääkkeiden tutkimuksista suoritettu analyysi paljastaa tiettyjä johdonmukaisuuksia. UBRELVY:lla tehdyissä tutkimuksissa oli osallistujista noin 80 % naisia kaiken kaikkiaan 2 423 potilaan joukossa; VYEPTI-tutkimus rekrytoi 85 % naisia 1 741 potilaan joukossa; AJOVY-tutkimukset käsittivät 84 % naisia 1 986 potilaan joukossa. Silti tästä suuresta naisten enemmistöstä huolimatta yksikään näistä keskeisistä tutkimuksista ei raportoinut sukupuolen mukaan jaoteltuja teho- tai turvallisuusanalyysejä. 

Tällä laiminlyönnillä on syvällisiä vaikutuksia. Alle 20 %:n miesedustus tarkoittaa sitä, että miesten turvallisuus- ja siedettävyystiedot pysyvät tuntemattomina näiden uusien migreenin estolääkkeiden osalta. Yksikään tutkimus ei analysoinut kuukautiskierron vaikutuksia hoitovasteeseen, myöskään hormonaalisten ehkäisyvalmisteiden yhteisvaikutuksia ei tutkittu. Emme myöskään tiedä muuntuuko tutkimuksissa ollut 3:1 naisten ja miesten välillä myös mahdollisesti samanlaiseksi hoitovasteen suhteeksi? Tämä systemaattinen analytiikan puuttuminen sinällään helposti saatavilla olevien tietojen osalta aiheuttaa menetetyn mahdollisuuden personoida hoitoa potilaille biologisten erojen perusteella. 

Sukupuolierojen tutkimatta jättämisen lisäksi tutkimuksissa on ollut myös muita puutteita. Migreenitutkimuksissa osallistujat ovat keskimäärin olleet 83 % valkoihoisia, värillisten naisten ollessa merkittävästi aliedustettuina. Lääketeollisuuden rahoittamissa tutkimuksissa on raportoitu johdonmukaisesti rotu- ja etnisyystietoja, mutta vähemmistöjen osallistuminen pysyy alhaisena jopa näissä tutkimuksissa. Tutkimusten maantieteellinen keskittyminen korkean tulotason maihin rajoittaa edelleen löydösten yleistettävyyttä maailmanlaajuiseen migreenipopulaatioon. 

Terveydenhuollon tuottajat ovat osoittaneet merkittävää vinoumaa migreenipotilaita kohtaan 

Systemaattiset katsaukset ”Implicit Association Testien” (IAT) avulla osoittavat, että terveydenhuollon ammattilaiset osoittavat samanlaisia vinoumia kuin mitä havaitaan väestönkin yleensä tekevän. Meta-analyysi 42 tutkimuksesta, joihin osallistui 17 185 terveydenhuollon ammattilaista, havaitsi negatiivista vinoumaa useissa kategorioissa, mukaan lukien rotu, sukupuoli ja vammaisuus. Nämä vinoumat korreloivat merkittävästi myös kliinisten päätösten ja potilastutkimusten tulosten kanssa.

Erityisesti migreenin osalta diagnostiset erot paljastavat implisiittisen vinouman todellisen vaikutuksen. Afroamerikkalaisilla potilailla on 25 % pienempi todennäköisyys saada migreenidiagnoosi verrattuna valkoisiin potilaisiin, kun taas latinalaisamerikkalaisilla potilailla on 50 % pienempi todennäköisyys saada ylipäätään migreenidiagnoosi. Päivystyspoliklinikoilla afroamerikkalaisilla potilailla on lähes viisi kertaa pienempi todennäköisyys saada diagnostista kuvantamista päänsärkyvalitusten vuoksi. Lasten keskuudessa valkoisten potilaiden todennäköisyys saada neurokuvantamista on kolme kertaa suurempi kuin muiden rotujen lasten. Nämä ovat eroja, joita kliiniset tekijät eivät yksin voi selittää. 

OVERCOME-tutkimuksessa, jossa oli mukana 59 004 migreenipotilasta, havaittiin, että 31,7 % potilaista kokee stigman tunnetta usein tai hyvin usein. Tämä stigma ilmenee useilla aloilla: 31 % väestöstä uskoo, että migreenistä kärsivät käyttävät tilaansa välttääkseen työtä, kun taas 27 % ajattelee, että potilaat hakevat huomiota osakseen. Huolestuttavinta on, että yli 50 % esimiehistä ei pidä päänsärkyä pätevänä syynä työstä poissaoloon ja se, että 23,8 % neurologeistakin uskoo, että monilla migreenipotilailla on motivaatio ylläpitää vammaisuutta. 

Sukupuoli vielä edelleen pahentaa näitä vinoumia. Vaikka historiallinen “hysteria”-diagnoosi on hylätty, sen perintö jatkuu taipumuksessa liittää naisten oireet psyykkisiin tekijöihin. Objektiivisten biomarkkereiden*) puute migreenikivulle luo tilaa tarjoajan skeptismille, potilaiden – erityisesti naisten ja vähemmistöjen – leimaamisella usein “huumaavien lääkkeiden hakijoiksi” oikeutetusta kivusta huolimatta. USA:n opioidiepidemia on tehostanut tätä dynamiikkaa, luoden yleisen epäilyn ilmapiirin, joka vaikuttaa negatiivisesti potilaisiin, joilla on kipusairaus.

Vertaileva rahoitusanalyysi paljastaa systemaattisen laiminlyönnin 

Kun migreeniä tarkastellaan muita sairauksia vastaan, rahoitukseen liittyvät erot muuttuvat vieläkin selvemmiksi. Harvinaiset sairaudet, joiden potilasmäärät ovat pieniä, saavat rahoitusta huomattavan paljon enemmän potilasta kohti kuin migreeni. Yhteys tautitaakan ja tutkimusinvestointien välillä näyttäytyy erityisen karuna erityisesti neurologisissa sairauksissa. Vaikka migreeni sijoittuu kolmanneksi neurologisen tautitaakan suhteen maailmanlaajuisesti, se saa silti vain murto-osan siitä rahoituksesta, mitä saavat ne sairaudet, jotka vaikuttavat paljon pienempään potilasmäärään. 

Rahoituksen arviointi DALY:a (toimintakykyyn mukautettu elinvuosi) kohti tarjoaa kaikkein selkeimmän kuvan näistä eroista. Migreeni saa vain 29 dollaria DALY:a kohti, kun sitä verrataan keskiarvoon 723,50 dollaria DALY:a kohden siihen verrattavissa olevien sairauksien suhteen. Tässä on 25-kertainen ero migreenin tappioksi, kun rahoitusta verrataan muihin neurologisiin sairauksiin. Yltääkseen samalle tasolle vertailtavien sairauksien kanssa, migreenitutkimus tarvitsisi 200–470 miljoonan dollarin vuosittain rahoituksen. Nykyään kaikkien päänsärkysairauksien tutkimuksen rahoitus on yhteensä 45–60 miljoonaa dollaria vuodessa.  

Tämä systemaattinen tutkimuksen alirahoitus pitää yllä päänsärkysairauksiin liittyvää yleistä laiminlyönnin kierrettä, joka toteutuu kaikilla tasoilla. Alhainen tutkimusrahoitus johtaa mm. terapeuttisten innovaatioiden matalaan lukumäärään, joka edelleen vahvistaa migreenin matalaa statusta eri lääketieteellisten erikoisalojen kesken.  Tämä esimerkiksi vaikuttaa lääketieteelliseen koulutukseen siten, että lääketieteen opiskelijat saavat päänsärkysairauksien opetusta vain muutamia tunteja huolimatta näiden sairauksien yleisyydestä. Tämän seurauksena on terveydenhuollonjärjestelmä, jolla on vajavaiset valmiudet diagnosoida ja hoitaa yhtä ihmiskunnan yleisimmistä ja kaikkein eniten toimintakyvyn vajetta aiheuttavista sairauksista. 

Laiminlyönnin kierteen katkaiseminen vaatii systemaattista ajattelun muutosta 

Edellä esitetyt tutkimukseen perustuvat faktat paljastavat syvän ristiriidan migreenin aiheuttaman objektiivisen tautitaakan ja siihen kohdistetun lääketieteellisen tutkimuksen ja kliinisten käytänteiden välillä. Migreeni on maailman toiseksi vammauttavin sairaus, joka vaikuttaa yli miljardiin ihmiseen aiheuttaen kymmenien miljardien eurojen taloudelliset kustannukset. Siksi migreeni ansaitsee tulla tunnustetuksi merkittävänä kansanterveydellisenä ongelmana ja se tulisi nostaa sille kuuluvaan asemaan, kun priorisoidaan terveydenhuollon kokonaiskustannuksia. Sen sijaan tilanne on edelleen valitettavasti toistaiseksi sellainen, että migreeni on jäänyt alirahoituksen, sukupuolivinouman ja terveydenhuollon sisäisen diskriminaation pysyvään kierteeseen, joka pahentaa jatkuvasti noidankehän kaltaisesti migreenipotilaiden kokemaa kärsimystä. 

Tämän kierteen katkaiseminen vaatii useiden eri alojen koordinoitua toimintaa. Tutkimusrahoituksen määrää on lisättävä siten, että sen suuruusluokka vastaa migreenin aiheuttamaa tautitaakkaa. Kliinisissä tutkimuksissa on myös huomioitava edellä esitetyt vinoumat ja poistettava ne. Lisäksi myös lääketieteellisessä koulutuksessa on huomioitava havaitut vinoumat ja samalla tulee lisätä päänsärkysairauksien koulutusta siten, että se vastaa näiden sairauksien yleisyyttä ja tarjoaa ratkaisuja tautitaakan aiheuttaman toimintakyvyn heikentymisen korjaamiseksi. Mikä tärkeintä, lääketieteellisen yhteisön on tunnustettava, että migreenin vähättely ja potilaiden kokeman kärsimyksen minimointi ylläpitää sukupuolittuneita syrjinnän malleja, joilla ei ole paikkaa modernissa lääketieteessä eikä yhteiskunnassa. 

Tie eteenpäin on selvä. Migreenin aseman erittäin yleisenä, vakavasti vammauttavana ja suhteettomasti naisia kohtaavana sairautena, tulisi lisätä päättäjien huomiota ja johtaa resurssien allokointiin ongelman ratkaisemiseksi nykyisen systemaattisen laiminlyönnin sijasta. Vain kohtaamalla aidosti nämä rakenteelliset epätasa-arvon rakenteet ja mallit, lääketieteellinen tutkimus ja kliiniset käytänteet voivat alkaa palvella tätä yli miljardin ihmisen ryhmää, joka elää nykyään monelle tuhoisan, mutta silti edelleen hoidettavissa olevan sairauden kanssa. 

*) biomarkkeri: tekijä tai ominaisuus, joka ilmentää ympäristön tai eliön biologisen tilan muutosta

Artikkeli julkaistu Aura-​​jäsenlehdessä 2/2025. Migreeniyhdistyksen jäsenenä pääset lukemaan lehdessä julkaistavat artikkelit ensimmäisenä! Liity jäseneksi!

Kari Alhainen
Neurologian erikoislääkäri