Terveiset järjestökoordinaattorilta

Aloitin kohta kolme vuotta sitten Migreeniyhdistyksessä järjestötiedottajan roolissa. Pienestä yhdistyksestä kun oli kyse, kuuluivat tehtäviini viestinnän lisäksi moni muu asia jäsenlaskutuksesta kurssien suunnittelun kautta aina astianpesukoneen tyhjentämiseen. Huhtikuussa 2018 kertailin blogikirjoituksessani ensimmäistä vuottani yhdistyksessä.

Tuosta kirjoituksesta on jo puolitoista vuotta ja muutoksia on matkan varrella tullut. Oman työni kannalta yhtenä tärkeimpänä asiana on kenties se, että tänä vuonna olen saanut kolme uutta kollegaa Annikan, Suvin ja Sarin. Samalla oma tehtävänimikkeenikin on muuttunut.

Muutaman kerran on silmiini osunut Migreeniyhdistyksen somessa yhdistyksen jäsenten toiveita siitä, että kerromme, minkälaisia tehtäviä toimistolla teemme. Minä aloitan ja haastan tällä kirjoituksellani myös työkaverini Sirpan, Annikan, Suvin ja Sarin kertomaan, jollain aikavälillä, omasta työpäivästään tai tehtävistään!

Nykyisin olen siis Migreeniyhdistyksen järjestökoordinaattori. Tosin leikkimielisesti kutsumme minua myös järjestökoordinaatiksi. Viestinnän tehtävät ovat jääneet vähemmälle, mutta muuten tehtäväkenttä on edelleenkin monipuolinen ja vastuuta on tullut lisää. Lyhyesti: toimenkuvaani kuuluvat jäsenpalvelut, toimistotyöt ja taloushallinto, kurssi- ja vertaisryhmätoiminnan koordinoiminen, viestintä sekä erilaiset kehittämistehtävät. Joitain enemmän ja joitain vähemmän, ja yhteistyössä muiden kanssa.

Vastaan yhdistyksen jäsenpalveluista ja esimerkiksi siitä, että jäsenrekisterimme on ajan tasalla ja uudet jäsenet saavat tervetulopaketin. Myös vuosittainen jäsenlaskutus sekä muu laskuttaminen ja laskujen maksu ovat minun vastuullani. Minuun voi olla myös yhteydessä silloin, kun haluat päivittää omia tietojasi jäsenrekisterissä tai silloin, kun ihmettelet, miksi et ole saanut uusinta jäsenlehteä. Minua voi myös lähestyä kaikenlaisissa kehitysehdotuksissa tai jos mielessä on hyvä artikkelin aihe Aura-lehteen, jonka toimitussihteeri olen. Olen täällä jäseniä varten!

Jäsenpalveluihin kuuluvat myös vahvasti koko jäsenrekisteriohjelma sekä sitä myöten myös osto- ja myyntireskontraohjelman päivitys- ja kehitystehtävät. Näihin olenkin voinut nyt paneutua hivenen paremmin. Tavoitteena on, että jo nyt turvallisista ja toimivista palveluista tulee vieläkin toimivampia ja aikaa vapautuu enemmän muuhun tekemiseen.

Itse olen kovasti innoissani erilaisista kehittämistehtävistä. Jäsenpalveluiden osalta suunnitelmissa on muun muassa jäsenkortti, joka toivottavasti joskus olisi myös mobiiliversiona eri toimintoineen. Tahtoa olisi myös saada tulevaisuudessa Aura-lehti verkkosivuille luettavaksi sekä lisää hyviä yhteistyökumppaneita tarjoamaan jäsenetuja jäsenillemme.  Näiden lisäksi yhtenä mielenkiintoisena kehittämisalueena on kurssitoiminta. Monen toiveena on varmasti saada lisää tarjontaa esimerkiksi kurssien muodossa omalle paikkakunnalleen. Tämä on myös yhtenä tavoitteenamme ja sitä kohti pyritään jatkuvasti. Ensi vuonna saamme TRE-kursseja ainakin Tampereelle ja toivottavasti myös muutamalle muulle paikkakunnalle.

Hersyvän hauskana muistona tältä vuodelta, ja osoituksena järjestökoordinaattorin työn monipuolisuudesta, ovat tekemämme jäsenvideot. Muutama videoista on jo julkaistu, ne löytyvät YouTube-kanavaltamme.

Jos et ole jo nähnyt niitä, niin käyhän katsomassa!

Ja jos et vielä ole Migreeniyhdistyksen jäsen, niin liity mukaan! Liittymään pääset verkkosivuiltamme.

Hyvää joulunodotusta jokaiselle!


Älä jää yksin!