Tule tule hyvä päivä

Ensimmäisenä tunnen kutinan ja pistelyn poskipäissä. Pää on raskas enkä jaksa liikuttaa itseäni. Pikkuhiljaa mieleen palaa yön tapahtumat ja tunnelmat. Olen niin rasittunut kaikesta siitä touhusta ja tohinasta, jossa olen koko yön ollut mukana, että en jaksa evääni liikauttaa. Unet ovat jokaöisiä, ei painajaisia mutta niissä on jollain tavalla alavireinen tunnelma. En oikein suoriudu tai ole omasta mielestäni tarpeeksi hyvä. Tai olen ratkaisevasti myöhässä.

Nyt alkaa päässä tapahtua jotain. Voimakasta väreilyä, kihelmöintiä. Painan silmät kovemmin kiinni ja saan aikaan rajua kihelmöintiä silmien takana. Se tuntuu jollakin tavalla myös miellyttävältä. Sillä saa huomion pois muista kivuista. Joko jaksaisi avata nämä raskaat silmät. Onneksi on sunnuntai, eikä tarvitse pakottaa itseään sängystä ylös. Saan silmät auki. Yöpöydän herätyskello on varttia vaille kymmenen.

Nyt alkaa leuka ja kaula kutisemaan. Pakko raapia leuan alta. Alahuulikin on täynnä pieniä neuloja. Kivut ja epämiellyttävät tuntemukset kilpailevat keskenään huomiostani. Vasemmasta kädestä sattuu olkavarresta aina kämmensyrjään saakka, vasen jalka puutuu. Nyt ilmoittaa itsestään vasemman jalan holvikaari: hei minäkin olen täällä. Etkö huomaa, että minä kutisen ja rakennan ihon alle isoa punaista kovettumaa, samanlaista joka on jo niskassa ja oikean käden peukalon ja etusormen välissä.

Saan silmät auki. Vasen silmä on taas laiskana. Se tykkää pitää matalaa profiilia ja on yleensä auki vain puolittain. Se tuntuukin erilaiselta ja häiritsee näkemistä. Pieniä teräviä vihlaisuja tuntuu päässä siellä täällä ja kohta alkaa kuvottaa. Pahoinvointi ei ole voimakasta, mutta nyt on parasta nousta juomaan mehua. Olisipa tänään hyvä päivä, tai edes muutama tunti hyvää aikaa. Olisi niin paljon juttuja, joita haluaisin tehdä; käydä Santun kanssa lenkillä, haravoida takapihalla, kutoa ja siivota vaatehuonetta. Ei ole isoja nämä minun toiveet, mutta useimmiten ne jäävät toteuttamatta.

Nousen ylös ja horjahdan. Kari muistuttaa, että mittaappa verenpaineesi. Se saa odottaa, nyt pitää saada tämä oksettava olo taka-alalle. Matka makkarista keittiöön ei ole pitkä, mutta paine päässä kasvaa. Se kerääntyy silmien yläpuolelle ja kivistää ohimoissa. Lonkat ja polvet huutaa hoosiannaa ja varpaat tuntuu paksuilta parkettia vasten. Kylmä mehu sentään maistuu hyvältä ja neljä pilleriä menee sutjakkaasti alas kurkusta. Samassa tunnen kielelläni haavaumat, niitä on molemmissa poskissa.

Kylppärin peilistä katsoo nuutunut yksisilmäinen. Silmien ympärykset on turvoksissa ja nenän alusta  valkoinen. Vai onko sittenkin niin päin, että lievä punoitus loppuu siihen. Kaivan esille ihotautilääkärin antamat voiteet. Jos näillä ei kutina tokene, otetaan ataraxia. Kyllä se tästä taas lähtee. Tule tule hyvä päivä, älä tule paha päivä.

Kirjoittaja on raumalainen 56-vuotias viestintäalan ammattilainen, joka on sairastanut kroonista migreeniä vuodesta 2014. Botuliinipistoshoitoa hän on saanut kohta vuoden ajan.