Siirry sisältöön

Uuden migreenilääke Vyduran korvattavuushakemus käsittelyssä

Lääkkeiden hintalautakunta käsittelee kevään aikana Vyduran Kela-korvattavuutta.

Vyduran korvattavuushakemus on Lääkkeiden hintalautakunnan(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (Hila) käsiteltävänä. Hila vahvistaa sairausvakuutuslain perusteella korvattavien lääkevalmisteiden, kliinisten ravintovalmisteiden ja perusvoiteiden korvattavuudet ja tukkuhinnat.

Vydura on ensimmäinen Euroopassa myyntiluvan saanut migreenilääke, jota voidaan käyttää sekä
kohtaus- että estohoitoon. Vydura on kylmäkuivattu tabletti eli se liukenee suussa ilman vettä ja on siten
helppo ottaa tilanteessa kuin tilanteessa.

Vydura eli lääkevalmiste rimegepantti kuuluu gepanttien lääkeryhmään. Vydura on tarkoitettu:

Migreeniyhdistys on lähettänyt puoltavan lausunnon Vyduran Kela-korvattavuuden puolesta. Pidämme erittäin tärkeänä sitä, että Vydura tulee korvattavaksi migreeniä sairastaville, joiden elämää migreenikohtaukset huomattavasti rajoittavat ja jotka eivät ole saaneet riittävää apua aiemmin käytetyistä lääkkeistä.

Korvattavuushakemusten käsittelyssä voi mennä kuukausia

Korvattavuushakemuksen käsittely Hilassa on monivaiheinen prosessi. Hila tarkastaa saapuneen hakemuksen ja pyytää tarvittaessa siihen täydennystä. Käsittely aloitetaan täydennyksen saavuttua. Tarkastusvaiheen jälkeen hakemuksesta voidaan pyytää lausunto Kelalta ja hakemuksesta riippuen hintalautakunnan yhteydessä toimivalta asiantuntijaryhmältä. Hakemuksen käsittelyvaiheisiin voi tutustua tarkemmin täällä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Päätökset lääkkeiden korvattavuudesta tehdään Hilan kokouksissa kerran kuukaudessa. Kokouspäivät voi tarkistaa lautakunnan verkkosivuilta. Kokousratkaisut pyritään julkaisemaan kokouspäivänä lautakunnan verkkosivuilla(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).