Siirry sisältöön

Valmistuvatko opiskelijat suoraan sairauslomalle?

Migreeni on sairaus, joka täytyy ensinnäkin ottaa vakavasti ja toiseksi hoitaa hyvin. Jos hyvää hoitosuhdetta, hoitoa ja tukea opiskeluihin ei saada oikea-aikaisesti, on migreenin pahentumisen vaara olemassa. Tämä vaikuttaa suoraan opiskelukykyyn ja valmistumistavoitteeseen. Pahimmassa tapauksessa opiskeluiden keskeytymiseen.

Sari Viitasaari
Kuntoutuskoordinaattori
puh. 050 512 2158

Tutkimukset ja sosiaalinen media ovat tuoneet esille opiskelijoiden hyvinvoinnin haasteita koronaepidemian aikana. Jopa joka kolmas korkeakouluopiskelijoista kärsii ahdistus- ja masennusoireista Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (KOTT) mukaan (1). Myös SAMOK – Suomen opiskelijakuntien liitto ja ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat toteuttivat kyselyn, josta selvisi, että opiskelijat ovat kokeneet koronaepidemian aikana motivaation, jaksamisen ja mielenterveyden heikentyneen (2).

Nämä tutkimukset näyttävät tilanteen vakavuutta ja tämä on näkynyt myös Migreeniyhdistykseen tulleissa yhteydenotoissa. Opiskelijoiden tai heidän läheistensä yhteydenotot ovat olleet nousussa koko koronaepidemian ajan. Huoli omasta jaksamisesta ja migreenin tuomista haasteista ovat näkyneet keskusteluissa. Toiminta- ja opiskelukyvyt horjuvat. Tilanne on huolestuttava.

Viestiä on tullut opiskelijaterveydenhuollon ruuhkautumisesta joiltain paikkakunnilta pitkältä aikaväliltä. Tähän on toki vaikuttanut myös ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden terveydenhoidon siirtyminen Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) piiriin alkuvuodesta 2021 ja muutoksen asettuminen on ottanut aikansa. Ruuhkat on pystytty purkamaan, mutta edelleen on oletuksia sitä, ettei YTHS tarjoa tukea tarpeeksi ajoissa ruuhkien takia.

Kuitenkin myös syksyn aikana olen kuullut jonoista yksittäisiltä paikkakunnilta. Opiskelijaterveydenhuollon järjestyminen on ollut huolena yhteydenottajilla ja tämä huolettaa myös minua. Migreeni on sairaus, joka täytyy ensinnäkin ottaa vakavasti ja toiseksi hoitaa hyvin. Jos hyvää hoitosuhdetta, hoitoa ja tukea opiskeluihin ei saada oikea-aikaisesti, on migreenin pahentumisen vaara olemassa. Tämä vaikuttaa suoraan opiskelukykyyn ja valmistumistavoitteeseen. Pahimmassa tapauksessa opiskeluiden keskeytymiseen.

Jos nyt on tilanne, missä opiskelijoiden mielenterveys horjuu ja sairauksiin on vaikea saada tukea tai ennakko-oletukset ruuhkista ja avun olemattomuudesta jatkaa edelleen kulkuaan, ei näkymä ole mielestäni hyvä. Kuka toivoisi joutuvansa sairauksien takia lykkäämään urahaaveitaan tai valmistua sairauslomalle?

Migreeni ja mielenterveyden haasteet kulkevat usein käsikädessä. Aina ei tiedetä, mikä tuli ensin ja mikä johtuu mistäkin, mutta yhteys on olemassa. Mielenterveyspalveluiden saaminen on haaste ja ei ole yksinkertaista vain kertoa yhteydenottajille: ”Hae keskustelutukea”. Migreenin ja mielenterveyden haasteiden kanssa täytyisi saada moniammatillisesti tukea eri tahoilta, mutta pelkästään jo ajatus avun etsimisestä monesta suunnasta voi kuormittaa mieltä.

Alkaa olla jo arkipäivästä, että opiskelijat voivat huonosti. Ihmiset turtuvat lukemaan huonoja uutisia epidemian aiheuttamista vaikutuksista. Siksi pyydän, älä sinä turru tähän tilanteeseen. Jos voit huonosti, ota yhteyttä yhdistyksen tiimiin(avautuu uuteen ikkunaan) ja katsotaan tilannetta eteenpäin yhdessä! Jos tiedät jonkun opiskelijan, kysy miten hän voi, ole tukena ja auta etsimään apua. Älä sinä sulje silmiäsi, vaan ollaan toinen toistemme tukena haasteellisena aikana.

Yhdistyksessämme ensi vuoden 2022 teemana on migreeni ja mielenterveys. Teema on tullut jäseniltämme toiveena ja se on ajankohtainen. Otamme haasteellisen aiheen vakavasti, jottei kenenkään tarvitsisi jäädä yksin.

Lähteet

1. Korkeakouluopiskelijat tarvitsevat tukea – tutkijat huolissaan ahdistus- ja masennusoireiden yleisyydestä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

2. Amk-opiskelijoiden etäopiskelukyselyn tulokset (pdf)(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)