Ohjatut keskusteluryhmät
Ohjattuja keskusteluryhmiä järjestetään migreeniä ja päänsärkysairauksia sairastaville sekä heidän läheisilleen. Ryhmien tavoitteena on lisätä osallistujien hyvinvointia.
Saako läheinen olla väsynyt?
Läheisen asema voi olla hankala ja rooli hieman epäselvä, oli kyseessä vanhemman ja lapsen tai kumppanien välinen suhde. Symbioosin ja erillisyyden raja voi toisen sairastuessa hämärtyä. Vanhempana tietysti on velvollinen huolehtimaan lapsesta, mutta miten huomioida siinä rinnalla muut lapsen sisarukset? Onko oma elämä paussilla? Entä eihän parisuhde muutu hoitosuhteeksi?
Sari Kalliomaa
kuntoutuskoordinaattori
Syksyn 2022 aikana toteutui ohjattu keskusteluryhmä heille, joiden läheinen sairastaa migreeniä tai päänsärkysairautta. Viiden tapaamiskerran ryhmään osallistui 7 läheistä, joista osalla sairastava läheinen oli lapsi ja toisilla oma kumppani. Läheisille suunnattu ryhmä järjestyi ensimmäisen kerran Migreeniyhdistyksessä ja myös kaikki osallistujat olivat ensimmäistä kertaa saamassa tukea läheisen asemassa. Aloitus oli kutkuttava ja jännittävä.
Läheisten oli aika hankala sanoittaa omia odotuksiaan tapaamisille, koska he eivät olleet aiemmin saaneet tukea. Osa pohti, että tarvitsenko edes ryhmää. Enhän itse ole se, joka kärsii sairaudesta?
Rajojen vetäminen haastavaa monelle läheiselle
Läheisen asema voi olla hankala ja rooli hieman epäselvä, oli kyseessä vanhemman ja lapsen tai kumppanien välinen suhde. Symbioosin ja erillisyyden raja voi toisen sairastuessa hämärtyä. Vanhempana tietysti on velvollinen huolehtimaan lapsesta, mutta miten huomioida siinä rinnalla muut lapsen sisarukset? Onko oma elämä paussilla? Entä eihän parisuhde muutu hoitosuhteeksi?
Samanlaisiakin asioita pohdittiin, oli sairastavan ja läheisen suhde mikä vain. Jotkut elivät jokseenkin jatkuvassa valmiudessa ja tuntosarvet koholla esimerkiksi pitämällä puhelinta lähettyvillä sen varalta, että jotain tapahtuu tai joutuu hakemaan sairastavan kotiin.
Rajan vedon ja erillisyyden ajatus oli haastava aihe osallistujille. Syyllisyyden ja huolen tunteet nousevat helposti pintaan, jos ei ole alati sairastavan rinnalla. Osa osallistujista kertoi tilanteista, joissa migreeniä sairastava on patistanut läheistä tekemään kivoja asioita ja ottamaan omaa aikaa. Eräs osallistuja kommentoi, että tulee rajan vedossa paljon sairastavaa itseään perässä.
Puhuimme ääneen myös sen, että läheisiä kuormitetaan paljon jo sillä, että heidän pitäisi tuntea sairaus hyvin ja tarvittaessa kertoa tilanteesta sairastavan puolesta. Varsinkin koulumaailmassa läheisten tulisi olla hyvin perillä sekä sairauden luonteesta että tarjolla olevista tuista. Tosiasiassa läheinen ei ole migreenin ja sen hoidon asiantuntija.
Läheisuupumus voi koskettaa myös migreeniä sairastavan läheisiä
Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFami on koonnut verkkosivuilleen(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) kiinnostavaa tietoa ja oppaita, joita hyödynnettiin myös tässä ryhmässä. Vaikka kohderyhmä on eri, tietyt piirteet yhdistävät läheisiä. Puhuimme ryhmämme kanssa esimerkiksi läheisuupumuksesta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).
Migreeni on arvaamaton sairaus, joka ei aina anna ennakkoon selkeitä varoitusmerkkejä. Vaikka tuntisikin läheisen migreenikohtausten mahdollisen syklisyyden viikko- tai kuukausirytmissä, tilanne voi silti tuntua yllättävältä. Sairastavan lisäksi myös läheinen rinnalla kulkijana kärsii tästä paljon.
Uupumus kerää sisältönsä pitkään jatkuneesta kuormituksesta ja stressitilasta. Läheiselle kuormitusta tuo taipuminen sairauden tuomiin perumisiin ja muutoksiin. Myös epävarmuus läheisen terveydestä ja jaksamisesta, omasta jaksamisesta sekä toisen ja yhteisestä tulevaisuudesta lisää uupumusta.
Läheinen on voinut joutua asemaan, jossa hän ylläpitää kotia, perhettä, taloutta, ihmissuhteita ja mielialaa. Kun ajattelee tätä kokonaisuutta, läheisuupumus ei enää tunnu niin kaukaiselta ajatukselta.
Ryhmä antoi paljon pohdittavaa jatkoon
Ryhmän aikana moni asioita lausuttiin ääneen ensimmäistä kertaa ja läheiset kokivat olonsa keventyneen tapaamisten jälkeen. Vihdoinkin oli ihmisiä, jotka tajusivat, millaisesta maailmasta puhutaan.
Pohdittavaa jäi vielä, mutta läheisten kuvailujen perusteella hyvänlainen prosessi alkoi ryhmän aikana. Kaikilla se oli vähän erilainen, mutta tuntui, että jokainen löysi omat pohdinnat, joita jäädä työstämään. Joku mainitsi, että varsinkin hyväksymisen ja toivon tasapainoa hän jää pohtimaan vielä itsekseen lisää. Toiset ottivat itselleen haasteeksi pitää parempaa huolta itsestä. Myös hengitys- ja tietoisuusharjoituksia haluttiin ottaa käyttöön.
Kokemukseni ohjaajana ryhmästä oli lämmin ja rikastuttava. Keskusteluryhmät laittavat aina nöyrälle paikalle ja arvostan ihmisten avoimuutta ja rohkeutta astua jakamaan kokemuksia ja vaikeita ajatuksia. Läheiset tarvitsevat myös tukea ja tätä työtä tahdomme yhdistyksessä jatkaa.
