Siirry sisältöön

Vuosi 2021 – Teemana lapset ja nuoret

Jos koko perhe kärsii migreenistä, on erityisesti vanhempien taakka todella suuri. Pienet lapset reagoivat kipuun kokonaisvaltaisesti, eikä useinkaan ole helppoa, kun tietää itse mistä itku ja kipu johtuvat. Hyvin todennäköistä on, että ihan pienenkin vauvan päätä voi särkeä. Kouluikään mennessä joka viidennellä on ollut päänsärkyä. Lasten kipu saattaa tuntua erittäin raastavalta henkisesti erityisesti vanhemmilla oman fyysisen kivun lisäksi. 

Lupa levätä, kuka myöntäisi?

Kuka päättää juuri sinun joulunviettotavastasi? Sinä, perhe yhdessä, kenties vanhempasi tai appivanhempasi? Vai onko kyseessä vanha vuosikymmeniä suvussa kulkenut perinne, jota pitää noudattaa, vaikka sitten oman hyvinvointisi kustannuksella?

Uuden mahdollisuuden äärellä

Elettiin elokuuta 2019. Tällöin tajuntaani iskeytyi se tosiasia, etten voi enää palata entiseen työhön. Se oli musertava tunne. Olin fyysisesti ja henkisesti todella pohjalla jo lääkkeiden aiheuttamista haittavaikutuksista, pettymyksistä niiden tehottomuuteen ja pisteenä iin päälle oli pakko luovuttaa työpaikan suhteen. Mutta näistä synkistä tunnelmista huolimatta elämäni tärkein ja järkevin päätös oli jättäytyä pois omasta työstäni.