migreeniyhdistys
Leikkaamalla järjestöjen rahoitusta Suomi sahaa oksaa työkykynsä alta
Migreeni koskettaa käsittämättömän suurta osaa työikäisestä väestöstä. Suomessa on varovaisesti arvioiden ainakin 850 000migreeniä sairastavaa, joista suurin osa on työikäisiä. Migreeniä sairastavista noin 80 prosenttia on naisia ja noin 75 prosenttia heistä on mukana työelämässä. Tutkimusten mukaan migreeni on 15–49-vuotiaiden naisten merkittävin toimintakykyä heikentävä sairaus.
Kolme syytäni olla jäsen, Kristian Oulusta
1) Migreeniyhdistyksen jäsenenä saan vertaistukea toisilta, ja voin myös itse sitä antaa. 2) Syyskuun Migreeniviikko on hyvä tietoiskuajankohta. 3) Jäsenenä saan myös Aura-lehden kotiin. Sen aiheet ovat hyviä ja jäsenedut löytyvät helposti :)
Migreeniä sairastavat eivät jää mielellään sairauslomalle
Helsingin Sanomissa oli juttu (5.1.)(siirryt toiseen palveluun) työntekijöistä, jotka kertovat jäävänsä sairauslomalle säännöllisesti, kun työpaikalla ärsyttää liikaa. Jutussa …
Hormonaalinen migreeni ei kosketa pelkästään naisia
29-vuotias Aleka Tiira on sairastanut migreeniä yläasteen alusta lähtien ja diagnoosin hän sai 15–16-vuotiaana. Suvussa kulkeva migreeni helpotti sairauden tunnistamista. Aleka kertoo kokemuksistaan vähemmistöstressistä ja sen vaikutuksesta migreenin hoitoon.
Klotriptyl ja Limbitrol-valmisteiden tuotannot lopetetaan
Migreenin estolääkkeinä käytettyjen yhdistelmävalmisteiden Klotriptylin sekä Limbitrolin tuotannot lopetetaan. Vaikuttavat aineet molemmissa valmisteissa ovat amitriptyliini ja klooridiatsepoksidi.
Jokaisen migreeni ja elämä on uniikki
Turun migreeniä sairastavien vertaistukiryhmä aloitti syyskauden kokoontumalla Lounatuulet Yhteisötalon tiloissa. Aloitin uutena ohjaajana ryhmän hieman …